Virpi Hämeen-Anttila tunnetaan laajasta historiallisesta proosatuotannostaan. Synnyinmaa-sarja alkaa 1800-luvun puolivälistä, ja sen on tarkoitus kattaa sata vuotta. Millaisia lähteitä Hämeen-Anttila käytti kirjoittaessaan sarjan uusinta osaa Myöhäinen kevät? Miten hän pitää huolta siitä, etteivät tutkimustyö ja faktat hukuta fiktiivistä elämänmenoa? Kuinka luoda henkilöhahmoja, jotka eivät ole ristiriidassa kirjan aikakauden kanssa?

Anna Soudakovan kolmas romaani Haikara levittää siipensä on koskettava ja taidokas tarina Valko-Venäjältä, jossa kohtalo vie erilleen kaksi sisarusta. Soudakova kertoo kokemuksesta, jossa romaanin henkilö ikään kuin alkoi puhua hänelle ja vaati, että hänen tarinansa kerrotaan. Intuition ja järjestelmällisyyden yhdistelmä on ollut Annalle sopiva työskentelytapa koko hänen uransa ajan.

Miljöö on romaanin tunnelman ja juonen kannalta tärkeä osa. Terhi Törmälehdon uusi romaani He ovat suolaa ja valoa vie Israeliin ja Palestiinaan, ja tapahtumapaikka on kirjassa enemmän kuin kulissi – melkein kuin yksi henkilöhahmoista. Miten Törmälehto rakensi miljöön kuvauksen heijastamaan päähenkilöidensä tunnetiloja? Miksi hänestä on tärkeä zoomata yksityiskohtiin?

Jokainen tarvitsee palautetta tekstistään, mutta palaute kannattaa punnita tarkkaan: kirjoittaja on aina tekstinsä paras asiantuntija. Kirjailija Antti Tuomaisen ateljeekriitikko on ollut aina hänen oma Anu-vaimonsa. Millainen palaute on kokeneelle, kirjan vuodessa julkaisevalle kirjailijalle edelleen arvokkainta?

Philip Teir pohti uusimman romaaninsa Elokuun varjot kertojaratkaisua pitkään: kirjoittaako minä-muodossa, kaikkitietävän kertojan kautta vai yksilön kolmannesta persoonasta, mutta näkökulmaa vaihdellen. Teiriä viehättää kirjoittaa niin kutsutusta pienestä elämästä, det lilla livet, ja etenkin naishahmojen rakentaminen on hänestä innostavaa. Mutta miltä tuntui sijoittaa romaani ensimmäistä hänen omaan kotikaupunkiinsa Pietarsaareen?

Markus Nummi työsti uutta Käräjät-romaaniaan lähes kymmenen vuotta. Suurin osa ajasta meni taustatöihin, kuten haastatteluihin ja arkistojen penkomiseen, sekä itse kirjoittamiseen – mutta paljon aikaa kului myös itsensä epäilemiseen ja häpeään. Miten Nummi psyykkasi itseään jatkamaan aineiston kasvaessa ja vuosien kuluessa? Millaiset hetket olivat työn valopilkkuja? Mikä ajaa kirjailijoita tällaisiin tuskallisiin kirjoitusmaratoineihin? 

Miika Nousiainen ei kirjoittele pöytälaatikkoon tai pohtiakseen kirjansa olemusta. Sen sijaan hän testaa ideoitaan kertomalla ne viattomille ohikulkijoille, naapureille ja perheenjäsenille. Miten tällainen työskentelytapa toimii? Ja mistä löytyvät parhaat tarinoiden idut? Vaikuttaako Nousiaisen tausta hänen tyyliinsä, huumorin ja melankolian yhdistelmään? 

Kun kustantamo oli hylännyt Elina Backmanin kaksi eri käsikirjoitusta, hän päätti yrittää vielä yhden kerran. Uutta teosta kirjoittaessaan Backman turvautui myös manifestointiin: hän visualisoi mielessään menestyksekkään dekkarisarjan, joka käännettäisiin 15 kielelle. Nyt Saana Havas -sarjaa on ilmestynyt jo 17 maassa! Pelkkä manifestointi ei kuitenkaan riitä, on myös kirjoitettava. Backman ei rakenna tarkkoja synopsiksia vaan luottaa siihen, että henkilöhahmot alkavat elää omaa elämäänsä.

Kirjailija Jari Tervo on suuri tyyliniekka ja suomen kielen taituri. Uusimmassa romaanissaan Eeva ja Aatami hän pohtii, miten olisi käynyt, jos Neuvostoliitto olisi miehittänyt Suomen. Miten Tervon naseva ja itsevarma tyyli on syntynyt? Kuinka paljon työ toimittajana on vaikuttanut siihen – vai onko runojen kirjoittaminen suurin syy hänen lauseensa ilmaisuvoimaan? Miten jokainen voi kehittää omaa tyyliään?

Reidar Palmgrenille kirjan aihe on niin tärkeä, että sitä pitää pohdiskella pitkään. Ensin on varmistuttava, että hän jaksaa tutkia aihetta alkuinnostuksen jälkeenkin, jopa vuosia. Palmgrenia arkinen puurtaminen ei kiinnosta vaan kirjoittamisen on oltava ihanaa ja innostavaa. Hän on tutkinut kirjoissaan aina itseään kiehtovia, isoja kysymyksiä.  Romaanissaan Veli jota minulla ei ollut hän pohtii miesten välistä ystävyyttä.

Onko jokaisen kirjailijaksi haluavan pakko käydä kirjoittajakoulu tai lukea kirjoitusoppaita – mitä jos vain alkaa kirjoittaa? Mirella Mäkilä päätti kokeilla, ja niin sai alkunsa Tampereelle sijoittuva Se on moro -kirjasarja, josta on nyt tekeillä kolmas osa. Miten kirjoitetaan lempeän viihdyttävää mutta ääneen naurattavaa feelgoodia? Kuinka organisoida arki niin, että työn ja perhe-elämän ohella ehtii myös kirjoittaa?

Tommi Liimatan mukaan oman tekstin editointi on yhtä vaikeaa kuin koiran on tavoittaa oma häntänsä. Jotenkin hän sen kuitenkin osaa, sillä kustannustoimittajalle lähtee aina vasta kirjan toinen tai kolmas versio. Ensin Liimatta lepuuttaa tekstiä, poistaa sitten turhuuksia tai rehevöittää kirjoittamaansa. Mutta miten kirjailija oppii paksua nahkaa ja palautteen vastaanottamista?

Moni aloitteleva kirjoittaja kompastuu juonen kuljetukseen. Miten lähestyä juonta ja mitä se edes tarkoittaa? Kirjailija Riikka Pulkkiselle juoni tarkoittaa koko romaanin rakenteen syvällistä järjestäytymistä – hänen täytyy tietää teoksensa tärkeimmät teemat ja kerrontaratkaisut ennen juonen askartelua. Ja joskus juonen mutkia pitää pohtia vuosia ennen kuin ne asettuvat sivuille vetävästi ja uskottavasti. 

Kiinnostava päähenkilö on monen lukijan mielestä tärkeintä romaanissa. Mutta miten ihmisen kokoinen henkilöhahmo kirjoitetaan? Pajtim Statovcin Lehmä synnyttää yöllä -romaanissa sekä päähenkilö että sivuhenkilöt ovat ristiriitaisia mutta uskottavia. Statovci luo heidät lähes metodinäyttelijämäisesti: asuttaa hahmojen nahkoja ja testaa heitä eri tilanteissa. Mikä on hänen tärkein kirjoitusvinkkinsä?

Moni haluaa kirjoittaa autofiktiota eli kirjallisuutta, joka ammentaa kirjoittajan omasta elämästä. Mutta miten siitä syntyy yleisesti kiinnostavaa kirjallisuutta? Kirjailija Laura Malmivaaran toinen kirja Iltatähti kertoo viisikymppisenä äidiksi tulleen kirjailijan elämästä. Malmivaaralle kirjoittaminen on paljastumista – miten hän löytää siitä huolimatta rohkeuden kirjoittaa?