Miika Nousiainen ei kirjoittele pöytälaatikkoon tai pohtiakseen kirjansa olemusta. Sen sijaan hän testaa ideoitaan kertomalla ne viattomille ohikulkijoille, naapureille ja perheenjäsenille. Miten tällainen työskentelytapa toimii? Ja mistä löytyvät parhaat tarinoiden idut? Vaikuttaako Nousiaisen tausta hänen tyyliinsä, huumorin ja melankolian yhdistelmään?