Home
Categories
EXPLORE
True Crime
Comedy
Business
Society & Culture
Sports
Health & Fitness
Technology
About Us
Contact Us
Copyright
© 2024 PodJoint
Loading...
0:00 / 0:00
Podjoint Logo
US
Sign in

or

Don't have an account?
Sign up
Forgot password
https://is1-ssl.mzstatic.com/image/thumb/Podcasts211/v4/44/ec/09/44ec0902-51e9-ea5b-6cb8-67d4639db5e6/mza_6496738472743541938.png/600x600bb.jpg
SK:n parhaat
Suomen Kuvalehti
54 episodes
2 days ago
Täällä voit tutustua Suomen Kuvalehden juttuihin. Lehden tilaajana voit kuunnella kaikki jutut.
Show more...
Politics
News,
Daily News
RSS
All content for SK:n parhaat is the property of Suomen Kuvalehti and is served directly from their servers with no modification, redirects, or rehosting. The podcast is not affiliated with or endorsed by Podjoint in any way.
Täällä voit tutustua Suomen Kuvalehden juttuihin. Lehden tilaajana voit kuunnella kaikki jutut.
Show more...
Politics
News,
Daily News
Episodes (20/54)
SK:n parhaat
”Mielestäni meidän pitäisi amerikkalaisina pyytää anteeksi” – Historioitsija Timothy Snyder pelkää, että Yhdysvallat on vaarassa muuttua Venäjän kaltaiseksi
Snyder on varoittanut Donald Trumpista jo kymmenen vuoden ajan. Nyt Amerikka on vaarassa ylittää rajan, joka tekee maasta Venäjän kaltaisen.
On Euroopan hetki tehdä historiaa, hän sanoo SK:n haastattelussa.
Tämä on näyte Suomen Kuvalehden audiosisällöstä. Tilaajana voit kuunnella koko lehden.
Kunpa kirja olisi ilmestynyt toisenlaisessa Amerikassa. Professori Timothy Snyder toivoi, että demokraattien presidenttiehdokas Kamala Harris olisi voittanut vaalit ja valvojaisissa olisi soinut Beyoncén hitti Freedom, kuten oli soinut vaalikampanjassakin. Ilmapiiri olisi ollut toiveikas ja tulevaisuuteen katsova.
Snyderin tietokirja Vapaudesta (On Freedom) julkaistiin Yhdysvalloissa viime lokakuussa, pari viikkoa ennen vaaleja. Marraskuun 5. päivänä amerikkalaiset valitsivat toisen kerran presidentikseen Donald Trumpin.
"Olen surullinen, koska toivoin, että olisimme nyt tilanteessa, jossa voisimme puhua rakentavammin ja vähemmän puolustautuen", Timothy Snyder sanoo.
"Mutta tässä sitä ollaan."
Snyder on Yalen yliopiston professori ja yksi nykyajan merkittävimmistä amerikkalaisista historioitsijoista. Hän on kritisoinut Donald Trumpia kovaäänisesti jo kymmenen vuoden ajan.
Nyt Trump on alkanut horjuttaa ja rikkoa demokratiaa juuri sellaisilla tavoilla, joista Snyder on maailmaa pitkään varoittanut.
Vapaus, siten kuin historioitsija sen määrittelee, tuntuu karkaavaan amerikkalaisilta yhä kauemmas.
Ei siis ihme, että Snyder ilmestyy videohaastatteluun maaliskuun lopussa hieman uupuneen näköisenä.
Donald Trump on heikko mahtimies, Snyder sanoo ja nostaa harmaasankaiset silmälasit hetkeksi otsalleen.
Vladimir Putinin kanssa veljeily, miljardööri Elon Muskille annetut oikeudet, tullisota, liittolaisten uhkailu: kaikki, mitä Trump on tehnyt vallassa ollessaan, on Snyderin mielestä heikentänyt Yhdysvaltoja.
Koska Trump uskoo, että vain raha on todellista, hänellä on liehittelevä suhde Muskiin ja Putiniin. Hän ajattelee, että miljardiomaisuuksiensa takia he ovat maailman todellisia valtiaita.
Ensimmäisellä kaudellaan Trump käski alaisiaan elämään jokaisen päivän kuin jakson televisiosarjassa. Päivän lopussa he aina kukistaisivat roistot. Siinä tiivistyy hänen arvomaailmansa, Snyder sanoo.
Trump ei ymmärrä, että laki, luottamus ja instituutiot voivat tuottaa valtaa. Hän ei ymmärrä, että yhteistyö on riitelyä parempaa.
"Hän ei ymmärrä mitään näistä asioista, ja siksi hän aliarvioi niitä radikaalisti. Ja se tarkoittaa, että hän aliarvioi radikaalisti ihmisten kykyä vastustaa."
Esimerkiksi Ukrainan vastarinta on Trumpille mysteeri. Sitä ei voi olla olemassa, koska venäläiset ovat suurempi kansa ja heillä on enemmän rahaa kuin pienemällä, köyhemmällä Ukrainalla.
Lisäksi Trump on käsittänyt täysin väärin, miksi Yhdysvallat on ollut maailman tärkein suurvalta, Snyder jatkaa.
Yhdysvallat on johtanut läntistä maailmaa noin kahdeksankymmenen vuoden ajan. Toisen maailmansodan päättymistä lähtien se on pitkälti määritellyt tuon maailman säännöt, mutta niistä ovat hyötyneet myös Yhdysvaltain liittolaiset, on kyse ollut sitten turvallisuudesta tai kaupankäynnistä.
Trumpin mielestä tämä amerikkalaisten itse rakentama järjestelmä on epäonnistunut ja siitä on hankkiuduttava eroon.
"Ja nyt olemme alastoman kaaoksen maailmassa, jossa muut ovat parempia kuin amerikkalaiset. Kiinalaiset tulevat olemaan siinä parempia. Venäläiset ovat siinä parempia."
Timothy Snyder alkoi kiinnostua Yhdysvaltain historiasta, nykypolitiikasta ja kansainvälisistä suhteista 2010-luvun puolivälissä.
Autoritarismin ensimmäisen aallon saapuminen Yhdysvaltoihin ei ollut hänelle yllätys. Hänen mielestään vuoden 2016 presidentinvaalit voittanut Trump oli pitkälti venäläisten luomus, jonka nämä nostivat valtaan muun muassa mustamaalaamalla vastaehdokasta Hillary Clintonia.
Politiikkaa analysoidessaan Snyder on hyödyntänyt fasismin historiasta saamiaan oppeja: hän toi amerikkalaiseen keskusteluun termin "iso valhe". Se tarkoitti republikaanipuolueen väitettä, että Trump olisi voittanut vuoden ...
Show more...
1 week ago
23 minutes 47 seconds

SK:n parhaat
"Pian mennään linja-autolla avaruuteen", kerroimme vuonna 1972 - Näin tulevaisuutta on ennustettu Suomen Kuvalehdessä
Yli sadan vuoden aikana olemme katsoneet tulevaisuuteen lukuisissa jutuissa. Toisinaan on osuttu lähelle, usein ei sinne päinkään. Tulokset ovat puolin toisin herkullisia.
Tämä on näyte Suomen Kuvalehden audiosisällöstä. Tilaajana voit kuunnella koko lehden.
Usein tulevaisuus huolestuttaa ennemmin kuin herättää toivoa. Niin oli myös metalliteollisuudessa vuonna 1949.
"Jääkö 12 000 metallimiestä työttömäksi ja heidän on vaihdettava ammattia? Takaako metalliteollisuus työntekijöilleen vastaisuudessakin työtä?" kysellään vuoden viimeisessä numerossa.
Tulevaisuus mietitytti, koska sotakorvausteollisuus oli loppumassa vuonna 1952. Pessimismi oli kuitenkin turhaa: Nykyään metalliteollisuus on Suomen suurin vientiala ja työllistää yli 100 000 ihmistä.
Saman lehden numerossa nimimerkki Puumerkki pohtii, tappaako tiede tulevaisuudessa taiteen. Jutun mukaan lääketieteen kehittyminen voi tuhota luovuuden, siis "eideettisyyden", joka pesii - kukapa arvaisi - kilpirauhasissa.
"Kaikki eivät ehkä tiedä, että umpirauhasten häiriöt saattavat aiheuttaa sielullisia ilmiöitä, jotka ovat taiteellisen luomistyön edellytyksiä. (-) eideettisyys johtuu joko kilpirauhasten liian innokkaasta tai lisäkilpirauhasten liian laimeasta toiminnasta tai molemmista."
Nyt kaikki ehkä tietävät, ettei ainakaan kilpirauhaslääkkeiden kehittyminen ole tappanut ihmiskunnan luovuutta.
Samat kestoaiheet ovat kiinnostaneet vuosikymmenestä, jopa -sadasta toiseen, kun Suomen Kuvalehdessä on visioitu tulevaa.
Yksi sellainen aihe on koulu. Sen tulevaisuutta pähkäiltiin itsenäistymisen vuonna 1917, ja radikaaleja näkemyksiään "lastenkamarin metoodien" tuomisesta opetukseen esitteli saksalainen pedagogi Berthold Otto. Niihin kuului esimerkiksi vapaa keskustelu opettajien ja oppilaiden välillä.
"Mitä ajatellaan koulusta, jossa oppilaita ei rangaista, vaan jossa opettaja saisi hävetä, jos oppilaiden mielestä hänen luentonsa tuntuisivat ikävystyttävän pitkäveteisiltä?"
Nykyään kysytään, mitä ajatellaan koulusta, jossa oppilaat tuijottavat puhelimiaan, kun opetus ei voisi vähempää kiinnostaa.
Autoista ja liikenteestä, suomalaisten kiihkeistä kiinnostuksen kohteista kirjoitettiin myös yli sata vuotta sitten. "Kun meillä kaikilla on oma auto" -jutussa vuodelta 1921 mietitään, että jos Helsingissä on 1970-luvulla jopa 20 000 autoa, mihin ne kaikki pannaan.
"Niinpä tulee suurten valtakatujen alle varmasti rakennettavaksi ajoteitä ja samoin talojen kattojen päälle."
Arvio autojen määrästä osui melkoisesti alakanttiin. Vuonna 1970 Helsingissä oli jo liki 90 000 autoa. "Valtakatujen alle rakennettavista ajoteistä" eli keskustatunnelista käydään yhä poliittista debattia.
Lopuksi jutussa ennustetaan, että ihmiset voivat asua "terveellisemmissä olosuhteissa", kun auton ansiosta asutus laajenee kaupunkien ulkopuolelle. Terveisiä Espooseen ja Vantaalle!
Pääkirjoituksissa on usein oltu huolissaan asioiden kehityksestä ja toivottu toimia, jotta pahimmat skenaariot eivät toteudu. Keväällä 1964 otettiin kantaa työntekijöiden vaatimuksiin viisipäiväisestä työviikosta.
"Mutta uskokoon ken haluaa, että tuottavuus nousisi työaikaa lyhentämällä. Mielen malttamisesta nyt onkin kysymys. Rikkaiden tapojen jäljittelemisellä tyhjin taskuin on aina kohtalokkaat seuraukset."
Reilua kuukautta myöhemmin aiheena oli työvoiman joukkomuutto Ruotsiin, jonne oli lähtenyt jo vajaat 60 000 suomalaista.
"Tässäpä onkin talousmiehille ja poliitikoille yksi kova pähkinä: jos tilanne ei meillä oleellisesti muutu, Ruotsiin muuttaa lähimmän kymmenen vuoden aikana lähes 90 000 työntekijää lisää."
Ruotsiin muutti parin vuosikymmenen aikana lopulta yli 400 000 ihmistä.
Varsinkin talousjuttujen näkökulmat ovat olleet turhankin pessimistisiä. "Onko Lapilla toivoa", kysytään numerossa 13/1968. Jutussa murehditaan kausityöttömyyttä, kuntien huonoa taloutta ja "koivistolaisen talouspolitiikan" kovaa korkotasoa.
Jutussa todetaan, että Joulupukin maa -idealla on "lähinnä viihteen arvo". Lapin-matkailun esteenä nähdään sekä lyhyt pä...
Show more...
1 month ago
15 minutes 26 seconds

SK:n parhaat
"Teknisen käyttöikänsä päässä" sanottiin 1960-luvulla lanatuista jugend-helmistä - nyt puretaan jo 1990-luvun taloja
Kadutaanko tätäkin vielä?
Tämä on näyte Suomen Kuvalehden audiosisällöstä. Tilaajana voit kuunnella koko lehden.
Parikymmentä päivässä, noin 8 000 rakennusta vuodessa. Näin paljon Suomessa purettiin toissa vuonna asuintaloja, toimistorakennuksia, kesämökkejä, kouluja, kunnantaloja, terveyskeskuksia, seurakuntakiinteistöjä, ostoskeskuksia, teollisuustiloja.
Helsingissä näyttävä tapaus oli Mannerheimintiellä Aktian 1960-luvun toimistotalon purku. Sen paikalle nousee uusi toimistotalo. Lauttasaaressa aiotaan purkaa 1960-luvun asuintaloja, jotta voidaan rakentaa uusia asuintaloja. Kannelmäestä puretaan 1970-luvun kerrostaloja. 1980-luvun taloja sai lähteä Kampista, Laaksosta ja Mellunmäestä. Meri-Rastilasta puretaan 1990-luvun rakennuksia, Puistolasta 1990-luvun koulu.
Purettujen rakennusten määrä on tuplaantunut viime vuosikymmenen alusta.
Suomessa on kaduttu menneisyyden purkuaaltoa, jolloin hävitettiin surutta vanhoja puutaloja ja komeita jugend-helmiä. Niitä korvattiin nousevan hyvinvointivaltion maamerkeillä, monotonisilla betonikuutioilla.
Mutta onko nykyinen purkaminen eri asia? Talot ovat rapakuntoisia, sisäilmaongelmaisia, korjausvelkaisia, hätäisesti rakennettuja, heitteille jätettyjä, epätarkoituksenmukaisia, väärässä paikassa tai teknisen käyttöikänsä päässä. Ja monet myös aika rumia.
Jokaiseen purkupäätökseen lienee hyvä syy?
"Sisällä lasi narskuu kengänpohjien alla ja tyhjennettyjen palosammuttimien jauhejäämät leijuvat ilmassa. Palokunta on sahannut oviin aukkoja. Lattialle kuivunut tekoveri, raahausjäljet ja hylsyt kertovat puolestaan Puolustusvoimien harjoituksista. Lähes kaikki rikottavissa oleva on rikottu, viranomaisvoimin tai muuten."
Voima-lehden nettisivustolla kuvattiin helmikuussa purkukohdetta graffitimaalarin silmin. Entinen Paikkatietokeskus, alun perin Geodeettinen laitos, sijaitsee Kirkkonummen Masalassa.
Vuonna 1995 käyttöön otettu rakennus oli ehdolla EU:n nykyarkkitehtuurin Mies Van Der Rohe -palkinnon saajaksi. Kun laitos vaihtoi isompiin tiloihin Espooseen, rakennus jäi tarpeettomaksi.
"Se on ihan käsittämätöntä, ei järjen hiventä", sanoo Aalto-yliopiston kestävän rakentamisen professori, arkkitehti Matti Kuittinen.
Laitoksen kohtalo on esimerkki rakentamisen lyhytnäköisyydestä. Yhden hetken arkkitehtonisesti edustava rakennus on seuraavan hetken hylkiö. Luonnonvaroja, rahaa ja ihmistyötä uhrataan rakennukseen, joka käy turhaksi jopa alle 30 vuodessa.
Toisaalta tapaus kuvaa yleistä ja ymmärrettävääkin syytä purkaa. Se on tilojen ja tarvitsijoiden kohtaanto-ongelma. Kun rakennus käy yhdelle toimijalle turhaksi, jatkokäyttöä ei keksitä. Ylläpito kuitenkin maksaa, korjausvelka kasvaa.
"Atte osti vanhan terveysaseman ja muutti sinne asumaan."
"Outokummun terveyskeskus oli myynnissä huutokaupassa - korkein tarjous 12 000 euroa."
Viime vuosina on uutisoitu halvoista sotekiinteistöistä. Niitä on etenkin taantuvilla alueilla, joita ovat koetelleet kuntaliitokset ja soteuudistus. Kun Kauhavalla huutokaupattiin Härmän sairaala muutama vuosi sitten, korkein tarjous oli 7 501 euroa.
Aina kiinteistöt eivät kelpaa edes pilkkahintaan. Pienen kyläkoulun voisi moni ostaa ja remontoida, mutta autio terveyskeskus tai vanhainkoti on hankalampi kaupiteltava. Hienojakin kiinteistöjä menee purkuun: Muuramessa pistetään maan tasalle Kinkomaan sairaalaa, Päijänteen rannalla sijaitsevaa 1930-luvun keuhkoparantolaa.
Kasvukeskuksissa on toiset ongelmat. Kun tarkastellaan Lauttasaaren Isokaaren maisemaa, voi ymmärtää, mistä kiikastaa. Matalat, rapistumaan päässeet pienkerrostalot ovat tiellä, kun silmissä siintävät korkeampien uudistalojen tuotot. Myös Lauttasaaren Katajaharjusta ollaan purkamassa vielä käyttökelpoisia taloja.
"Rakennuskanta keski-ikäistyy ja rapakuntoistuu. Alkaa tulla yhä enemmän tapauksia, joissa tonttimaan arvo kehittyy eri suuntaan kuin tontilla olevan rakennuksen arvo", Kuittinen sanoo.
Suomessa puretaan varsin nuoria taloja. Vuonna 2015 silloisen Tampereen teknillisen yliopiston tutkijat selvittivä...
Show more...
1 month ago
18 minutes 35 seconds

SK:n parhaat
Nikotiinin uusi sukupolvi
"Maku on se juttu" - Nuoret jäävät kaikkein herkimmin koukkuun nikotiiniin ja se tiedetään myös tupakkateollisuudessa
Nuorten tupakointi on loppumassa Suomessa, mutta nikotiini ei ole kadonnut mihinkään.
Tämä on näyte Suomen Kuvalehden audiosisällöstä. Tilaajana voit kuunnella koko lehden.
Ilta alkaa hämärtää. Espoon Leppävaaran Viaporintorin halki harppoo ihmisiä joko kauppakeskuksen tai kirjaston suuntaan. Kylmä tuulenpuuska lennättää maahan pudonneita popcorneja.
Torin kulmalla on tupakkapaikka. Pienen katoksen alla seisoskelee yksi tai kaksi ihmistä kerrallaan. He siirtyvät tuulta pakoon heti savukkeen poltettuaan.
Kirjaston toisella puolella on sopiva nurkka tuulelta suojassa. Sielläkin joku tupruttelee.
Tuoksun erottaa jo kaukaa, eikä se muistuta tupakkaa. Se on makeaa, keinotekoista.
Blue raspberry, kiharatukkainen nuorukainen kertoo.
Sininen vadelma on pojan mukaan ehdottomasti paras sähkösavuke. Ja kokemusta 16-vuotiaalla on jo kahden vuoden ajalta.
Aloittaessaan hän ei tiennyt, että sähkösavuke voisi vaikuttaa näin. Painitreeneissä on alkanut tuntua, ettei urheilu suju kuten ennen. Ei ole "staminaa", poika sanoo.
Nyt hän haluaisi lopettaa. Siirtyä ehkä nikotiinipusseihin, vaikkeivat ne tunnukaan erityisen houkuttelevilta. Ehkä niiden avulla voisi kuitenkin päästä eroon tupruttelusta.
Lopettaminen on kuitenkin ollut vaikeaa. Sähkösavukkeita on "tosi helppo saada", ja niitä käyttää pojan arvion mukaan "ainakin 20 prossaa" ikäluokasta.
Keskustelua seuraamaan siirtynyt kaveri kommentoi vierestä: "Ainakin 80 prossaa!"
Kiinalainen farmaseutti Hon Lik patentoi vuonna 2003 uuden tuotteen.
Hon oli itse paatunut tupakoitsija. Rentoutuminen ilman nikotiinia oli vaikeaa.
Siksi hän etsi vaihtoehtoa. Sellaista, joka jäljittelisi tupakointia, muttei haittaisi terveyttä yhtä paljon kuin tupakka.
Hän kehitti sähköisen laitteen, johon tupakkaa ei tarvita. Vaporisaattori eli vape, toiselta nimeltään sähkösavuke, kuumensi nikotiininestettä hengitettäväksi höyryksi.
Vuonna 2007 tuotteita alettiin markkinoida Eurooppaan ja Yhdysvaltoihin turvallisena tapana lopettaa tupakointi.
Pian WHO ilmoitti, että terveysväittämät tulisi vetää pois. Tieteellistä todistusaineistoa kun ei ollut. Sähkösavukevalmistajan itse rahoittama tutkimus kyllä julisti, että tupakointiin verrattuna tuote olisi 100 tai jopa 1 000 kertaa vähemmän vaarallinen.
Omia versioitaan sähkösavukkeista olivat kehitelleet muutkin. Erityistä huomiota Yhdysvalloissa herätti Juul-niminen tuote. Pieni, muistitikun muotoinen sähkösavuke, johon sai helposti ladattua virtaa usb-laturilla.
Pian jo yli neljännes high school -oppilaista käytti Yhdysvalloissa säännöllisesti sähkösavukkeita. Se näkyi nuorten kielenkäytössä: vaping olikin nyt juuling.
Myös Juulin perustajat olivat entisiä sauhuttelijoita, jotka olivat halunneet päästä eroon tupakasta.
Juul ei kuitenkaan varsinaisesti korvannut tupakkaa. Uutta tuotetta alkoi käyttää moni, joka ei todennäköisesti muuten olisi koskaan alkanut polttaa säännöllisesti.
Eivätkä nuoret edes tienneet, mitä käyttivät. Vuonna 2017 tehdyssä tutkimuksessa haastateltiin 15-24-vuotiaita. Lähes kaksi kolmasosaa edeltävän kuukauden aikana Juulia käyttäneistä ei tiennyt, että Juul sisältää aina nikotiinia.
Suomessa moni nuori tiesi jo vuonna 2016, ettei vapeja ollut juuri tutkittu. Niiden kokeilu oli yleistynyt selvästi vuosina 2013-2015, ja Nuorisotutkimusseura oli selvittänyt nuorten mielikuvia tupakkatuotteista.
Osa piti nuuskaa ja sähkösavukkeita vähemmän haitallisina kuin perinteisiä savukkeita.
Erityisesti pojat ajattelivat, etteivät ne haitanneet urheilusuoritusta yhtä paljon kuin tupakointi. Ne kasvattivat suosiotaan alussa juuri poikien keskuudessa.
Moni Nuorisotutkimusseuran haastattelemista nuorista arvioi vuonna 2016, että sähkösavukkeet ovat ohimenevä buumi.
Tavallaan he olivat oikeassa.
Vuonna 2016 sähkösavukkeet siirrettiin tupakkalain piiriin. Niiden esilläpito ja makuaineiden myynti kiellettiin Suomessa. Nuorten sähkösavukkeiden käyttö läh...
Show more...
1 month ago
27 minutes 26 seconds

SK:n parhaat
Välillä kyllästyy selittämään
"Tunnen pettymystä, jos nyt tunteista puhutaan" - välillä ilmastonmuutoksen tutkijat kyllästyvät selittämään samoja asioita
Tutkijat ovat puhuneet ilmastonmuutoksesta ja ekologisesta kriisistä vuosikymmeniä. Silti valtiot kiistelevät yhä siitä, kenen pitäisi tehdä ja kuinka paljon. Miltä sitä tuntuu seurata?
Tämä on näyte Suomen Kuvalehden audiosisällöstä. Tilaajana voit kuunnella koko lehden.
Joulun alla Aleksi Lehikoinen piti tutkimusryhmälleen esityksen. Häntä oli vastikään työllistänyt "pari hankalampaa tapausta", ja Lehikoinen ajatteli, että asiasta olisi hyvä kertoa. Muutkin voisivat kohdata ulkopuolista painostusta.
Lehikoinen on Luonnontieteellisen keskusmuseon yli-intendentti. Hänen ryhmäänsä kuuluu kymmenen ornitologia. He tutkivat siis lintuja.
Lehikoinen heijasti näytölle kommentteja viestipalvelu X:stä ja joitakin kolumneja lehdistä. Hän halusi näyttää, millaisia keinoja käytettiin, kun tutkittua tietoa haluttiin horjuttaa.
Esimerkiksi hän otti tutkimukset hömötiaisesta. Pienestä mustalakkisesta metsälinnusta, joka ennen oli hyvin elinvoimainen laji Suomessa, nyt erittäin uhanalainen. 2000-luvun aikana määrä oli pudonnut kolmannekseen.
Laji harvinaistui hakkuiden vuoksi, tutkimukset osoittivat. Kun varttuneempaa metsää oli vähemmän, hömötiaisia oli vähemmän.
Somessa tutkimuksia oli kommentoitu ahkerasti.
"Mitenkä hömötiaisen väheneminen johtuu hakkuiden lisääntymisestä kun hakkuut eivät ole lisääntyneet", joku oli kyseenalaistanut.
Fake news, Lehikoisen power pointissa luki isoilla punaisilla kirjaimilla. Tämä oli yksi keino: tutkimustulos leimattiin valeuutiseksi.
Lehikoisen lista jatkui: esitettiin argumentteja, jotka eivät liittyneet asiaan. "Miten esim. muuttohaukka ja maakotka viihtyisivät…"
Kyseenalaistettiin tutkimusasetelma, penättiin lisätutkimusta, käytiin henkilöön.
"Aleksi Lehikoinen ei halua myöntää…"
"Olisi tarpeen, että joku ennakkoluuloton ornitologi tekisi kunnon selvityksen."
Oli tärkeää, että näitä keinoja tunnisti, Lehikoinen painotti. Sen jälkeen saattoi miettiä, miten toimia.
Hän oli koonnut esitykseensä ehdotuksia:
Puhu työkavereiden kanssa. Laadi vastaukset yhteistyönä. Valitse taistelusi. Kasvata paksumpi nahka.
Lokakuussa 2024 yhdysvaltalainen ekologian professori William J. Ripple ja hänen tutkijakollegansa julkaisivat tieteellisen artikkelin. Se alkoi sanoilla:
"Olemme peruuttamattoman ilmastokatastrofin kynnyksellä. Tämä on globaali hätätila, ei epäilystä."
Teksti julkaistiin Bioscience-tiedelehdessä. "Varoituksista huolimatta kuljemme edelleen väärään suuntaan."
Fossiiliset polttoaineet, metsänhakkuut, kotieläinten tuotanto, kulutus… Sukupuutot, tulvat, aavikoitumiset, helteet. Viime vuosi oli mittaushistorian lämpimin.
Tutkijat ovat puhuneet ilmastonmuutoksesta ja ekologisesta kriisistä vuosikymmeniä. Hokeneet, että toimiin on ryhdyttävä kiireesti.
Vuonna 1992 he julkaisivat Varoituksen ihmiskunnalle. Se oli julkilausuma, jonka 1 700 tutkijaa eri puolilta maailmaa allekirjoitti. Vuonna 2017 julkilausuma uusittiin. Maailman tieteenharjoittajien varoitus ihmiskunnalle: toinen huomautus. 15 000 allekirjoitusta.
Silti valtiot kiistelevät yhä siitä, kenen pitäisi tehdä ja kuinka paljon maksaa.
"Olemme jo tehneet tarpeeksi tässä kohtaa", todettiin Suomen eduskunnassa helmikuun puolivälissä. Perussuomalaisten ryhmänjohtaja Jani Mäkelä evästi hallitusta, jossa hänen oma puolueensa on. Suomen ilmastotavoite - hiilineutraalius kymmenen vuoden kuluttua - on tiukempi kuin EU:n ja siksi kohtuuton, Mäkelä sanoi. Se "vahingoittaa vakavasti kansallista etuamme ja kilpailukykyämme".
Valtiovarainministeri Riikka Purra sanoi somevideossa, että "liian tiukille viety ilmastopolitiikka" on nyt "entistäkin järjettömämpää". Prioriteettitarpeita on muitakin, "ei vähiten turvallisuuteen ja puolustukseen liittyen".
Tämän jälkeen kaksitoista entistä ympäristöministeriä kirjoitti hallitukselle avoimen kirjeen ja vaati, ettei tavoitteesta tingitä. Minkä jälkeen joukko etujärjestöjä vaati, että tavoitetta on si...
Show more...
2 months ago
19 minutes 52 seconds

SK:n parhaat
Pöyristyttävää! – Suvivirsi, lasten käytös ja julkkisten hygienia tuovat tunteet pintaan, mutta miksi ihmeessä?
Tekisikö mieli paheksua maailman menoa, kun se on muuttunut niin kummalliseksi? Ei muuta kuin täysillä mukaan pöyristymään, tunteita herättävästä materiaalista ei ole pulaa.
Tämä on näyte Suomen Kuvalehden audiosisällöstä. Tilaajana voit kuunnella koko lehden.
Otsikko on pysäyttävä: "Äiti, älä laita minua illalla kaappiin!"
"Lapsen tuska ja hätä voi olla myös tällainen. Noin kolmevuotias pikkutyttö toi tuskansa julki jyväskyläläisen tavaratalon elintarvikeosastolla. Lapsen äitiä ei pikkuisen pyyntö juuri koskettanut, pakastealtaan tarjoustuotteet olivat tärkeämpiä pohdinnan aiheita. Kyyneleet juoksevat poskillani, kun ajattelen pikkutytön elämäntilannetta. Miten lähimmäisenä voisin auttaa lasta?" mielipidekirjoitus alkoi.
Kirjoittajan mukaan kyse ei ollut yksittäistapauksesta:
"Lähipiirissäni olen seurannut nuorten naisten henkistä julmuutta ja huippuunsa hiottua itsekkyyttä. Silloin kun omat halut ja tarpeet on saatava tyydytetyksi, lapsi on hoidettava tieltä tavalla tai toisella. Jollain lailla tunnen surua tämän päivän pikkulasten puolesta! Auttamismahdollisuudet ovat niin todella rajalliset."
Kirjoitus on julkaistu Keskisuomalaisessa nimimerkillä "Surullinen mummo". Se on syksyltä 1985.
Nelisenkymmentä vuotta myöhemmin, keväällä 2024 aikalaisvanhemmuutta paheksuu saman lehden verkkokyselyyn vastannut nimimerkki "Yksi reksi vain".
"On järkyttävää katsoa vierestä, kun korkeasti koulutetut keski-ikäiset vanhemmat antavat pienen, ainokaisen lapsensa pyörittää koko perheen arkea ja elämää. Kyseessä ei ole oikeastaan kaverivanhemmuus vaan lapsen palvelijana oleminen! Näin kasvatetaan ulkomaailmassa epävarma itsekeskeinen egoisti, joka ei osaa kunnioittaa toisia ihmisiä ja jonka sosiaaliset taidot jäävät heikoiksi."
Kommentin johdosta on tehty juttu ja soitettu kasvatustieteen professorille, jolle "ilmiö on tuttu". Jutussa nimimerkki "reksi" oletetaan rehtoriksi.
Sekä surullisen mummon että yhden reksin mahtipontiset huolet lapsista vaikuttavat melko dramaattisilta. Lisäksi ne tuntuvat perustuvan tilanteisiin ja tapahtumiin, joiden todenperästä on vaikea sanoa mitään.
Silti ne kutittelevat mieltä.
Eikö vähän itse kustakin tunnu siltä, että vanhemmuus on hukassa, ihmiset ovat nykyään niin itsekkäitä, kun ennen oltiin yhteisöllisiä ja kaikki haluavat nykyään vain päästä helpolla, eikä kukaan ota vastuuta mistään.
Johan tässä kiihtymys nousee!
Lapsiin ja nuoriin kytkeytyy sitä paitsi koko yhteiskunnan tulevaisuus. Jos he ovat pilalla, miten käy Suomen tulevaisuuden!
Olemme moraalisen pöyristymisen ytimessä.
Pöyristyminen on meille helppoa, suorastaan luontevaa. Monet meistä ovat huolissaan joko tietoisesti tai tiedostamattaan yhteiskunnan ja arvojen rapautumisesta. Paheksumisella yritetään käydä näitä rapauttajia vastaan.
Pöyristyminen voi syntyä hyvinkin pienestä impulssista. Kun näkee itseään kuohuttavan asian ja sen, että muutkin ovat sitä paheksuneet, mukaan liittyminen tuo tunteen oikeassa olemisesta.
"Tulee mieleen parin vuoden takainen pöyristyminen siitä, kuinka silloin parisuhteessa olleet tanssija Ansku Bergström ja nyrkkeilijä Elina Gustafsson kertoivat tv-ohjelmassa käyttävänsä yhteistä hammasharjaa", muistelee mediatutkija Pauliina Tuomi Tampereen yliopistosta.
Tosiaan, aiheesta löytyy lukuisia otsikoita niin iltapäivälehdistä kuin MTV:ltäkin. "Maria Veitola hämmentyi julkkisten hygieniatavoista - hammaslääkäriltä täystyrmäys", otsikoi Ilta-Sanomat.
Pöyristymiseen johtavat usein myös tilanteet tai tapahtumat, joissa rajoja vedetään uusiksi tai ne eivät ole niin selkeitä kuin mihin on totuttu. Jos asioita ei voi lokeroida tai nimetä selkeästi, se voi hermostuttaa.
Pöyristyminen voi tyyntyä muutamassa päivässä nykyisessä hektisessä mediasyklissä. Tai se voi kasvaa moraalipaniikiksi. Se on brittitutkija Stanley Cohenin 1970-luvulla kehittämä termi.
Cohen tutki tuon vuosikymmenen alussa, miten englantilaisten nuorisojoukkojen modien ja rokkareiden yhteenottoja käsiteltiin mediassa. Niistä nousi kansakunnan läpäisevä huol...
Show more...
2 months ago
17 minutes 57 seconds

SK:n parhaat
"Minusta on tullut helvetin katkera" - Entistä useampi suomalainen mies elää yksin, osa tekee lapsia toistenkin puolesta
Tämä on näyte Suomen Kuvalehden audiosisällöstä. Tilaajana voit kuunnella koko lehden.
Olen aina ajatellut, että perustan jossain vaiheessa perheen, 38-vuotias koneinsinööri sanoo.
Miehellä on hyvä työpaikka, ystäviä ja harrastuksia. Hiihtoa talvisin, suunnistusta kesäisin, kiipeilyä ja kuorolaulua vuoden ympäri.
Hän asuu yksin, vaikka ei haluaisi.
Mies on ulospäinsuuntautunut ja miellyttävän näköinen, mutta naisten lähestyminen on ollut hänelle aina vaikeaa. Viime vuosina siitä on tullut tuskallista, kun pariutumisen tavat ovat muuttuneet - hänen mielestään erityisesti miesten vahingoksi.
Koska aihe on kipeä, hän ei halua esiintyä jutussa tunnistettavasti.
Mies soimaa tilanteestaan myös itseään. Ujolle jännittäjälle osa naisista on saavuttamattomissa. Ehkä hän on turhan kohtelias ja mukautuu liikaa toisten tarpeisiin.
"Luonteessa pitäisi olla enemmän särmää", hän arvioi.
Nuorempana hänellä oli kumppaneita. Ensimmäisen tyttöystävän hän sai vaihto-oppilaana Saksassa. Suomessa hyvähenkisessä opiskelijaporukassa syntyi yhden yön juttuja ja ensimmäinen vakava parisuhde. Myöhemmin korkeakouluvaihto ulkomailla johti seurusteluun tanskalaisen naisen kanssa.
Viimeisimmän naisystävänsä mies löysi deittisovellus Tinderistä. Suhteen päättymisestä on kohta neljä vuotta.
Yksin eläminen raastaa miestä. Hän kaipaa perhettä ja läheisyyttä, mutta ei pelkästään niitä.
"Seksuaalinen patouma on tosi iso."
Parisuhteen saamisesta on tullut selvästi vaikeampaa kuin ennen, mies sanoo. Siihen on hänen mukaansa useita syitä. Yksi on tapojen siistiytyminen: baarissa sekoilemista ei pidetä enää tyylikkäänä, eikä naisia sovi lähestyä miten tahansa. Ennen humala madalsi aloitteen tekemisen kynnystä ja pehmensi torjutuksi tulemisen pettymystä. Epäonnistuneen yrityksen saattoi laittaa alkoholin piikkiin.
Ei mies silti haikaile takavuosien myrkyllistä mieskulttuuria takaisin. "On yksinomaan hyvä asia, että käyttäydymme toisiamme kohtaan kunnioittavasti."
Ongelma on sen sijaan yleinen neuvottomuus siitä, miten aloite sopii tehdä.
"Se tiedetään, miten ei saa toimia. Mutta ainakin itseltäni puuttuu malli siitä, mitä voi tehdä."
Nuoret aikuiset elävät entistä useammin yksin. Joillekin se on valinta, toisille ei.
Muutos on huomattava, ja se koskettaa erityisesti miehiä.
Vielä vuonna 1987 jokseenkin yhtä iso osa 25-34-vuotiaista suomalaisista miehistä ja naisista - karkeasti yksi kymmenestä - asui yksin ja oli lapseton. Toissa vuonna samassa tilanteessa oli 23 prosenttia nuorista naisista ja 32 prosenttia miehistä.
Naisten vähäisempää yksin asumista selittää se, että nykyään on entistä enemmän yhden vanhemman lapsiperheitä. Niissä lapset asuvat yleensä äitinsä kanssa. Lisäksi naiset perheellistyvät aiemmin, ja valitsevat useammin itseään vanhemman puolison kuin miehet.
Mutta vielä keski-iässäkin yksin asuminen ja lapsettomuus on miehillä selvästi yleisempää kuin naisilla.
Entistä useammat jäävät kokonaan ilman omaa lasta. Tästä kertoo lapsettomien 45-vuotiaiden määrän kehitys vuosina 1987-2022.
Vaille isyyttä jääneiden osuus ikäluokan miehistä kasvoi 19 prosentista 29 prosenttiin. Naisten kohdalla muutos oli vähäisempi: lapsettomien osuus nousi 14 prosentista 20 prosenttiin.
Miksi miesten elinikäinen lapsettomuus on yleistynyt voimakkaammin kuin naisten?
"Jotkut miehet saavat lapsia useamman naisen kanssa, kun taas toiset pysyvät kokonaan lapsettomana," sanoo Väestöliiton tutkija Tiia Sorsa.
Huomattava osa miehistä jää vaille isyyttä vastoin tahtoaan.
Väestöliiton selvityksen mukaan selvä enemmistö nuorista ja keski-ikäisistä lapsettomista miehistä tahtoisi tai olisi aikoinaan tahtonut lapsia. Tällaisia lapsettomia miehiä on Suomessa yli satatuhatta enemmän kuin samalla tavoin tuntevia lapsettomia naisia. Ylijäämä on niin suuri, että se täyttäisi Olympiastadionin katsomon kolme kertaa.
Miehet kärsivät parisuhteen puutteesta enemmän kuin naiset, kertovat Väestöliiton tutkimukset.
Finsex-kyselyissä työikäisistä ilman parisuhdetta elävistä naisista 60 prosenttia, m...
Show more...
2 months ago
26 minutes 1 second

SK:n parhaat
Vanki uhkasi tappaa jonkun, toisen hallusta löytyi margariinirasia, jossa oli pattereita ja teriä – vankien kasvava määrä aiheuttaa vaaratilanteita joka päivä
Pitkään Suomessa yritettiin vähentää vankien määrää. Kesällä 2023 suunta kääntyi jyrkkään nousuun. Lähes kaikki vankilat ovat nyt täynnä.
Tämä on näyte Suomen Kuvalehden audiosisällöstä. Tilaajana voit kuunnella koko lehden.
Vankilassa oli ruuhkaa, kun uusi vanki joulukuussa saapui. Hänelle ei ollut omaa selliä, joten hänet päätettiin asuttaa samaan toisen vangin kanssa.
Se ei mennyt hyvin.
Kun uusi vanki huomasi, minne häntä oltiin viemässä, hän heittäytyi maahan itkemään ja uhkasi vahingoittaa itseään. Hän repisi hiukset päästään.
Hän kertoi myös kärsivänsä paniikkikohtauksista, eikä häntä siksi voisi laittaa eristysselliinkään.
Vanki kiljui ja huusi taukoamatta, työntekijä kirjasi viime raporttiin, joka toimitettiin Rikosseuraamuslaitokselle vuoden 2024 lopussa.
Vastaavista vaara- ja häiriötilanteista ilmoitetaan sille lähes päivittäin: Viime vuonna yksi vanki uhkasi tappaa jonkun, ellei hänen kadonneita tupakoitaan löydetä. Toisen hallusta löytyi epämääräinen margariinirasia, jossa oli pattereita ja teriä. Kolmas varasti toiselta vangilta kellon ja piilotti sen takapuoleensa.
Suomen 27 vankilassa sattui viime vuonna 140 vankien välistä väkivaltatilannetta. Uhkatilanteita, jotka olisivat voineet muuttua väkivaltaisiksi, oli 417.
Myös henkilökunnan kokema uhkaava ja epäasiallinen käytös on yleistä ja lisääntynyt viime vuosina huomattavasti. Kun vuonna 2023 tapauksia oli 821, viime vuonna määrä oli jo 1 237.
Osa vaaratilanteista johtuu vankien mielenterveysongelmista - esimerkiksi lokakuussa yksi vanki yritti tappaa itsensä sähköllä ja toinen löytyi suihkun lattialta kädet veressä - toiset huumeista.
Mutta erityisesti vaaratilanteita syntyy siksi, että vankeja on liikaa ja vartijoita liian vähän.
Kaikki käyrät osoittavat samaan suuntaan. Ylös.
Rikosseuraamuslaitoksen pääjohtaja Anna Arola-Järvi esittelee niitä työhuoneessaan Turun vankilassa. Ikkunasta näkyy taivasta ja muuri.
Käyrät kertovat, että Suomen vankilat ovat enemmän kuin täynnä, ovat olleet jo pitkään.
Vankien määrä kääntyi jyrkkään kasvuun kesällä 2023, ja sen jälkeen uusia vankeja on tullut yli 300 - yhden suuren vankilan verran.
Tammikuussa 2025 Pelson ja Hämeenlinnan vankiloita lukuun ottamatta kaikkien Suomen vankiloiden täyttöaste oli yli 100 prosenttia. Pahin tilanne on Vantaan, Kuopion, Oulun ja Turun vankiloissa. Niissä täyttöaste on yli 120, jopa 130 prosenttia.
Sadan prosentin täyttöaste tarkoittaa, että vankilan jokaisen sellin jokainen sänky on käytössä. Yli sata prosenttia tarkoittaa, että joihinkin yhdelle hengelle tarkoitettuihin selleihin majoitetaan kaksi ihmistä, viime kädessä patjoille lattialle.
Arola-Järvi sanoo, että luvut huolestuttavat häntä. Ahtaissa oloissa riitaa syntyy helposti.
Hän vertaa asetelmaa soluasuntoon. Vankilassa kinaa syntyy samankaltaisista asioista. Television katselusta, musiikin kuuntelusta, siisteydestä, melkein mistä vain. Joskus kemiat eivät kohtaa tai taustalla on aikaisempia erimielisyyksiä. Mutta solusta voi aina lähteä pois, sellistä ei.
"Ne sellit ovat aika pieniä, ja kun sinne laitetaan kaksi toisilleen tuntematonta ihmistä asumaan ja pannaan ovi kiinni niin… Sitä voi miettiä."
Marraskuussa erään vankilan vartija kuuli sellistä kovaa huutoa ja kamppailun ääniä. Toinen vanki istui sängyllä, toinen oli vessassa. Lattialla oli kappaleiksi hajonnut pelilauta. Vessaan mennyt vanki myönsi myöhemmin vartijalle eristyksessä, että sellissä oli syntynyt käsirysyä.
Tappeluita puhkeaa myös vankien yhteisissä tiloissa, ruokailussa ja ulkoilussa. Ja kaikenlaista voi sattua, vaikka sellissä olisi vain yksi ihminen. Tulipaloja, itsetuhoisuutta.
Turun vankilan vartija kertoo tapauksesta, jossa vanki oli puolen tunnin aikana repinyt lakanansa ja yrittänyt hirttäytyä kaltereihin. Vartijat ehtivät väliin.
Alalla puhutaan dynaamisesta turvallisuudesta. Se tarkoittaa, että turvallisuuden kannalta tärkeintä on henkilökunnan ja vankien välinen vuorovaikutus. Että vartijat tuntevat vangit ja juttelevat heidän kanssaan päivittäin. Sil...
Show more...
3 months ago
19 minutes 20 seconds

SK:n parhaat
Sata vuotta sitten myyttinen Endurance-laiva upposi Etelämantereen edustalla – suomalainen Jukka Tuhkuri uskoo keksineensä miksi
Tämä on näyte Suomen Kuvalehden audiosisällöstä. Tilaajana voit kuunnella koko lehden.
Ernest Shackleton olisi voinut päästä etelänavalle ensimmäisenä. Jäätutkija Jukka Tuhkuri uskoo, että olisi.
Tammikuussa 1909 Shackleton oli lähempänä kuin kukaan ennen. Maailman eteläisin piste oli vajaan kahdensadan kilometrin päässä.
He olivat vaeltaneet lähes 1 500 kilometriä, neljä ahavoitunutta miestä. Kulkeneet Espanjan kokoisen jäähyllyn läpi, ylittäneet vuorijonon ja päätyneet Etelämantereen ylätasangolle.
Rekiä olivat alun perin vetäneet ponit, mutta ne olivat nyt kuolleet. Viimeinen oli pudonnut railoon. Pakkasta oli ajoittain ollut melkein 50 astetta ja tuuli kovaa. Ruokaa oli pitänyt säästää ja annoksia pienentää. Vatsat kouristelivat, raajat paleltuivat, lumisokeus vaivasi.
Shackleton arvioi, että he saattaisivat päästä etelänavalle ja saada nimensä historiaan. Mutta paluumatkasta he eivät selviäisi.
Hän teki kipeän päätöksen: he kääntyisivät takaisin. Päiväkirjaansa Shackleton kirjoitti:
"Minun tulee ajatella järkevästi ja ottaa huomioon niiden henki, jotka ovat täällä kanssani."
Miehet iskivät jäähän Ison-Britannian lipun, jonka kuningatar oli heille antanut, ottivat hetkestä valokuvan ja kääntyivät.
Tämä ratkaisu on kiehtonut Jukka Tuhkuria vuosikymmeniä. Niin on myös Ernest Shackleton.
Shackleton olisi voinut jatkaa kaikesta huolimatta ja kuolla sankarina, niin kuin moni tutkimusmatkailija teki. Mutta hän uskalsi epäonnistua.
Kuten hän myöhemmin ilmoitti vaimolleen: Parempi elävä aasi kuin kuollut leijona.
Elokuussa 2021 Jukka Tuhkuri kuuli, että Etelämantereelle lähtisi taas tutkimusalus.
Hän tunsi aluksen. Se oli 134-metrinen S. A. Agulhas II, joka oli rakennettu Rauman telakalla kymmenen vuotta aiemmin. Kirkkaanpunainen runko, valkoinen kansi, komentosillan yläpuolella oranssi raita.
Alus näkyisi merellä, vaikka aallot olisivat korkeat. Ja kun Etelämantereelle mentiin, ne aina olivat.
Matkan oli määrä alkaa Kapkaupungista helmikuussa 2022 ja kestää puolitoista kuukautta.
Tuhkuri halusi kiihkeästi mukaan. Eihän ollut parempaa paikkaa tutkia vaikeita jääoloja.
Sitä paitsi Agulhasilla oli mittalaitteita valmiina. Niitä oli asennettu runkoon ja potkuriakseliin jo telakalla Suomessa. Laitteet tallensivat tietoja siitä, millaisia voimia laiva kohtasi, kun se mursi jäätä. Dataa hyödynsivät Aalto-yliopisto ja eteläafrikkalainen Stellenboschin yliopisto.
Tuhkuri oli tutkinut jäätä koko ikänsä. Miten jää murtuu, miten sen säröt kasvavat. Kuinka suuria ovat sen voimat. Millainen materiaali jää ylipäänsä on. Kuinka kylmä, kuinka lämmin, suolainen, makea, luja, hauras. Lumesta tiivistynyt vai vedestä jäätynyt.
1980-luvulla hän oli sahannut merijäästä palkkeja Tammisaaren edustalla ja rikkonut niitä. Tehnyt diplomityötään murtumismekaniikasta. 1990-luvulla hän oli väitellyt tohtoriksi Teknillisessä korkeakoulussa Otaniemessä, ja 2000-luvun alussa hänestä oli tullut lujuusopin professori. Hän oli silloin 40-vuotias.
Tuhkuri alkoi laatia sähköpostia. Se tuli lähettää brittiläiselle säätiölle, Falklands Maritime Heritage Trustille, joka valitsi ja varusti retkikunnan.
Tuhkuri kirjoitti huolellisesti ja perusteellisesti.
Oli nimittäin niin, että vaikka hän itse tutkisi jäätä, muulla ryhmällä oli aivan toinen tehtävä. Se halusi löytää laivan, joka oli kadonnut sata vuotta aiemmin Weddellinmerellä Etelämantereen edustalla. Rusentunut ensin jäihin ja sitten uponnut.
Hylky oli Endurance, Ernest Shackletonin laiva.
Maailman toiseksi kuuluisin hylky, jos Tuhkurilta kysyttiin. Kuuluisampi oli vain Titanic.
Hänen oli päästävä mukaan. Ehkä hän voisi osaltaan selvittää, miksi laiva oikeastaan upposi.
Ernest Shackleton on minun polaarisankarini, hän päätti viestinsä.
Naparetki oli epäonnistunut, eikä Shackletonin pitänyt enää palata etelään. Niin hän oli kirjoittanut vaimolleen.
"Olen miettinyt tämän huolella ja päättänyt, että paikkani on kotona."
Hän oli hävinnyt kilpailun, sillä etelänapa oli jo valloitettu. Joulukuussa 1911 norjalainen Roald ...
Show more...
3 months ago
32 minutes 19 seconds

SK:n parhaat
Vakuutusyhtiön toimitusjohtajan murha nosti pintaan amerikkalaisten katkeruuden – ”kuuman murhaajan” kuvalla myydään fanipaitoja
Monet amerikkalaiset ovat sitä mieltä, ettei Luigi Mangione tehnyt mitään väärää.
Tämä on näyte Suomen Kuvalehden audiosisällöstä. Tilaajana voit kuunnella koko lehden.
Toimitusjohtaja käveli aamutuimaan 4. joulukuuta 2024 Manhattanilla.
Brian Thompson oli matkalla United Healthcare -sairausvakuutusyhtiönsä vuotuiseen sijoittajakonferenssiin, joka järjestettiin Kuudennella avenuella Hilton-hotellissa.
Kadun toisella puolella häntä odotti huppariin pukeutunut, naamioitunut mies. Kun Thompson oli noin kuuden metrin päässä, mies ampui tätä useita kertoja takaapäin. Hän osui selkään ja oikeaan pohkeeseen. Sairaalaan viety Thompson kuoli vammoihinsa melkein heti.
Ampuja pakeni rikospaikalta jalan. Hän otti sähköpyörän 55. kadulta ja ajoi sillä Keskuspuistoon. Hän jätti puistoon repun täynnä Monopoly-lautapelin seteleitä ja poistui alueen länsipäädystä.
Sinne hänen jälkensä päättyivät.
Viisi päivää myöhemmin 26-vuotias Luigi Mangione söi aamiaista McDonald's-ravintolassa Pennsylvanian Altoonassa.
Yksi asiakas tunnisti hänet viranomaisten julkaisemista valvontakamerakuvista. Hän varoitti ravintolan työntekijää, joka hälytti paikalle poliisin. Mangione pidätettiin epäiltynä Brian Thompsonin murhasta.
Sen jälkeen tapahtui jotain poikkeuksellista.
Amerikkalaiset, jotka kannattavat normaalisti kovia rangaistuksia, alkoivat juhlia Mangionea sankarina. He vertasivat häntä Jeesukseen ja Robin Hoodiin. He keräsivät rahaa hänen oikeudenkäyntikuluihinsa. He perustivat hänelle fanisivustoja ja Spotify-soittolistoja.
Surmattua toimitusjohtajaa sen sijaan pilkattiin.
"Olen pahoillani: ajatuksiin ja rukouksiin tarvitaan etukäteisvaltuutus", kommentoi yksi Tiktok-käyttäjä vakuutusyhtiöiden sanastoa mukaillen. Hän sai yli viisitoistatuhatta tykkäystä.
"Minusta tuntui siltä kuin olisimme olleet yhtäkkiä elokuvassa", sanoo sosiologian professori Megan Thiele San Josén yliopistosta.
Toimitusjohtajan murha nosti pintaan pitkään hautuneen katkeruuden, jota amerikkalaiset tuntevat sairausvakuutusyhtiöitä ja koko terveydenhuoltojärjestelmäänsä kohtaan.
Yhdysvalloissa terveydenhuolto perustuu terveysvakuutuksiin. Sellainen on oltava, jos haluaa hoitoa.
Vakuutus ei yleensä korvaa kaikkia kuluja: paljon saattaa jäädä asiakkaan itsensä maksettavaksi.
Vakavammissa sairauksissa omavastuuosuus voi olla hyvin suuri.
Sairausvakuutusten hinnat nousevat Yhdysvalloissa reilusti inflaatiota nopeammin. Amerikkalaiset maksavat terveydenhoidosta enemmän kuin minkään muun maan kansalaiset, mutta heidän elinajanodotteensa on vasta 42. sijalla maailmassa.
Suurin syy henkilökohtaisiin konkursseihin on hoitomaksuihin liittyvä velka.
United Healthcare on Yhdysvaltojen suurin terveysvakuutusten antaja. Konsernin liikevaihto oli viime vuonna noin 353 miljardia euroa ja liikevoitto 31 miljardia.
Murhatun Brian Thompsonin palkka bonuksineen oli noin 9,5 miljoonaa euroa vuodessa. Oikeusministeriö tutki häntä sisäpiirikaupoista.
Yhdysvaltain senaatin komitea totesi vuonna 2024, että United Healthcare epäsi tarkoituksella korvausvaatimuksia nostaakseen omia voittojaan. Yritys hylkää kaksi kertaa enemmän korvauksia kuin alalla hylätään keskimäärin.
United Healthcare käyttää ohjelmistoa, joka ehdottaa hoitosuosituksia tekoälyalgoritmin avulla.
Kahden menehtyneen potilaan omaiset nostivat Minnesotassa marraskuussa 2023 kanteen: he väittivät, että yhtiö epäsi ja kumosi algoritmin avulla säännönmukaisesti iäkkäiden potilaiden korvausvaatimuksia, jotka heidän lääkärinsä olivat hyväksyneet.
Kanteessa kerrottiin esimerkkejä potilaiden saamasta kohtelusta: Eräs Tennesseessä asunut mies oli murtanut selkänsä ja joutunut sairaalahoitoon. Sieltä hänet siirrettiin hoitokotiin. Yhdentoista päivän jälkeen United Healthcare ilmoitti, että hoito lopetettaisiin kahden päivän kuluttua. Mies yritti valittaa päätöksestä, mutta joutui lähtemään hoitokodista ja kuoli neljä päivää myöhemmin.
Yritys on käyttänyt algoritmeja myös yksilöidäkseen mielenterveyspalvelujen tarjoajia, jotka hoitavat heidän mieles...
Show more...
3 months ago
20 minutes 58 seconds

SK:n parhaat
Moni lykkää lapsihaaveita, koska raha huolettaa – vanhemmuus on jo osin luokkakysymys
Tämä on näyte Suomen Kuvalehden audiosisällöstä. Tilaajana voit kuunnella koko lehden.
Ehkä sillä on sitten kihara tukka. Ja ruskeat silmät, kuten puolisolla. Lauran korvalehdet, jotka on isältä peritty.
Se voisi mennä kielikylpyyn, oppia ruotsin. Puoliso on jo selvittänyt, missä päin Helsinkiä sellainen on mahdollista.
On vitsailtu, että se nimettäisiin dekkarisarjan päähenkilön mukaan.
"Se" on ollut Lauran haave jo nuorena. Oma lapsi.
Mutta sillä ei ole ollut kiire.
Parikymppisenä ei tullut erityisemmin ajateltua asiaa. Laura opiskeli yliopistossa, teki silloin tällöin töitä. Tykkäsi juhlia, toimi ainejärjestössä.
Alkoi tehdä erilaisia määräaikaisuuksia.
Jossain vaiheessa hän täytti pyöreitä, valmistui maisteriksi.
Kun opintojen keskellä oli ohimennen ajatellut seuraavaa vuosikymmentä, ei mielikuva ollut aivan tällainen. Ei hän ollut ajatellut, että olisi vielä yli kolmekymppisenä määräaikaisissa työsuhteissa.
Samaan aikaan takaraivossa kummitteli numero.
Jostain se oli tullut, haamuraja. Silloin viimeistään.
Tammikuun alussa 35-vuotias Laura kirjoitti sosiaaliseen mediaan päivityksen, suljettuun ryhmään, jossa on muitakin urakeskeisiä naisia. Hän etsi mentoria: jotakuta, jonka kanssa pallotella suunnitelmia.
Haluaisimme puolisoni kanssa alkaa yrittää lasta, Laura kirjoitti.
"En kuitenkaan haluaisi tulla vanhemmaksi määräaikaisessa työsuhteessa."
Käynnissä olevan työnhaun vuoksi Laura esiintyy tässä jutussa vain etunimellään.
Kun Laura syntyi, ensimmäistä kertaa äidiksi tulevien keski-ikä oli alle 27.
Tänä päivänä tilanne on toinen.
Äidiksi tullaan keskimäärin noin 30-vuotiaana, Helsingissä yli 31-vuotiaana.
Suomalaiset toivovat edelleen useimmiten kahta lasta. Kaikilla se ei kuitenkaan toteudu.
On syytetty nuoria itsekeskeisyydestä, nuoruuden pitkittämisestä ja opintojen venymisestä.
Vanhemmuuden lykkääntymisestä ollaan huolissaan, sillä pahimmillaan aika voi loppua kesken. Toivottuja lapsia ei välttämättä enää saada.
Vanhemmuuden aikaistumista on pyritty tukemaan esimerkiksi opintorahan huoltajakorotuksella, joka tuli voimaan vuonna 2018.
Väestöliitto kuitenkin huomasi jo vuoden 2017 perhebarometrissa, että suuremmat hidasteet ovat muualla.
Haastattelututkimuksissa kävi nimittäin ilmi, ettei opiskeluaikaa koettu kompastuskiveksi lapsenhankinnalle. Isommassa roolissa oli työelämä.
"Mitä myöhemmin aloittaa vakaaksi kokemassaan oman alan työpaikassa, sitä myöhemmin myös hankkii lapsia."
Moni määräaikaisuuksia tekevä toivoo Lauran tavoin vakityötä.
Siinä missä nykyvanhemmat arvostavat vapautta, he haluavat myös vakautta.
Hanna Sutela osoitti väitöskirjassaan vuonna 2013, että määräaikainen työsuhde lykkäsi vanhemmuutta. Sen jälkeen määräaikaisten työntekijöiden osuus työvoimasta on pysynyt suunnilleen samana.
Sen sijaan kasvua näkyy vuokratyössä ja itsensä työllistäjien määrässä. Heillä työn epävarmuus on päivittäistä, Sutela sanoo.
Mutta voidaan myös sanoa, että työ on entistä epävarmempaa lähestulkoon kaikkialla.
Ennen työn epävarmuus korostui suhdanneherkillä, matalasti koulutettujen aloilla. Usein ne olivat miesten duunaritöitä rakennusalalla.
"Nyt epävarmuus on läpileikkaavampi asia työelämässä", Sutela sanoo.
"On vaikea löytää ryhmiä, jotka siltä kokonaan säästyvät."
Sutela työskentelee erikoistutkijana Tilastokeskuksessa. Hän tutkii muun muassa työoloja.
Työn epävarmuuden lisäksi nykyisin koetaan yhä useammin epävarmuutta omasta jaksamisesta työssä.
Erityisesti nuorilla naisilla psyykkinen oireilu työelämässä on yleistynyt. Kiireen aiheuttama rasitus on työolotutkimusten aineistoissa yleisempää kuin koskaan aiemmin. Tutkimusta on tehty vuodesta 1977 alkaen.
Alle 36-vuotiaiden työuupumuksen todennäköisyys on kaksinkertaistunut vuosina 2019-2024, kertoo Työterveyslaitos.
Näiden muutosten kannalta ei ole ihme, että työelämä koettelee pikkulasten vanhempia.
Kymmenen vuotta sitten joka kymmenes yhden lapsen vanhempi lykkäsi toisen lapsen hankintaa työelämän vaateiden vuoksi, kertoo Väestöliiton perhebarometri. Vaateilla t...
Show more...
3 months ago
21 minutes 27 seconds

SK:n parhaat
Kuolinnaamioita ja kiusallisia kirjoituksia – SKS:n arkistossa käy ilmi, ettei kaikki kulttuuriperintö ole vitriinikelpoista
Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkisto nousi otsikoihin Mika Waltarin julkaisemattoman runoelman myötä. Mitä kaikkea sinne kulttuurihahmoista kätkeytyy?
Tämä on näyte Suomen Kuvalehden audiosisällöstä. Tilaajana voit kuunnella koko lehden.
Arkistonhoitaja Maiju Korte vetää käsiinsä ohuet valkoiset puuvillakäsineet. Hän kääntyy pöydälle asetetun pahvikotelon puoleen ja avaa sen. Kotelosta löytyy paksu valkoinen kreppipaperikäärö. Sen Korte taittelee auki varovasti.
Rips, raps, rips.
Paperin sisältä paljastuvat vainajan kasvot. Tai siltä ainakin näyttää.
Kyseessä on kuolinnaamio. Korte on nähnyt hätkähdyttävän naamion aiemminkin, sillä hän järjesti pari vuotta sitten Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkiston esinekokoelmaa. Sitä ennen kuolinnaamiot olivat saaneet levätä hyllyillään vuosikausia. Osa henkilökunnasta piti niiden tarkastelemista karmivana.
Ensimmäisellä kerralla Korte pyysi naamioiden käsittelyyn henkiseksi tueksi arkistonjohtajan. He hoitivat homman mahdollisimman nopeasti: tarkistivat naamioiden kunnon, siirsivät ne tukeviin koteloihin ja järjestivät paikoilleen. Toisin kuin muita esineitä, naamioita ei esimerkiksi mitattu viivoittimella. Niiden haluttiin antaa olla rauhassa.
Nyt esiin on nostettu kirjailija Aino Kallaksen kuolinnaamio. Siihen on ikuistunut Kallaksen viimeinen ilme.
Kallas kuoli yhdeksäs marraskuuta 1956, 78-vuotiaana.
Vahamuotin avulla tehdyssä naamiossa näkyy vainajan kasvojen jokainen uurre ja kohouma.
"Hänellä on loppuvaiheessa varmaan ollut tekohampaat, koska kasvojen alaosa on tällä lailla painunut", Korte sanoo.
Naamioon on takertunut myös Kallaksen silmäripsiä ja kulmakarvoja.
Katsominen tuntuu häiritsevän intiimiltä ja groteskilta. Kuin tirkistelisi kuollutta ihmistä.
Kuolinnaamio aiheuttaa ristiriitaisia tunteita, mutta se on hieman kiusallinen toisestakin näkökulmasta.
Oikeastaan SKS:n arkistossa ei pitäisi olla esinekokoelmaa. Esineet kuuluisivat museoon, sillä arkistossa niiden esittelemiseen ei ole asianmukaisia tiloja ja resursseja.
Museot eivät kuitenkaan välttämättä halua ottaa vastaan yksittäisiä, kontekstistaan irrallaan olevia tavaroita, kuten kirjailijoiden puoliksi poltettuja sikareita, vanhoja hattuja tai kiiltokuvia. Niinpä ne nököttävät koteloihin pakattuina ja kaappiin suljettuina ahtaassa varastossa. Piilossa, ikään kuin puoliksi olemassa.
Esinekokoelma on esimerkki siitä, miten kulttuuriperintö ei aina ole jotain hienoa, jonka voisi asettaa vitriiniin ihailtavaksi. Se voi olla myös ongelma.
Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran arkisto sijaitsee Helsingin Kruununhaassa, vanhassa kivilinnassa. Sen tutkijasali on kalustettu raskailla puuhuonekaluilla ja laatikostoilla. Tänne ei marssita kuin kirjastoon, noin vain selaamaan materiaaleja. Aineisto pitää tilata käyttöön etukäteen lomakkeella. Asiakkaan tulee kertoa, mitä tarkoitusta varten hän haluaa tutkia aineistoa, ja vakuuttaa, että hän käyttää sitä niin, ettei "vahingoita tai halvenna henkilöä, jota tiedot koskevat, tai hänen omaisiaan".
Viime vuoden loppupuolella tein Helsingin Sanomiin juttua Mika Waltarista. SKS:n arkistossa sain ensimmäisenä lukea Waltarin kirjeet kulttuurivaikuttaja Leena Ilmarille. Oli pitkään tiedetty, että Ilmari oli ollut Waltarin ihastus. Ilmari itse oli lahjoittanut kirjeet arkistoon vuonna 2004, ja niiden käyttörajoitus päättyi vuoden 2024 alussa.
Kirjeiden yhteydestä löysin myös julkaisemattoman käsikirjoituksen nimeltä Aamuyö, kello viisi. Kirjeet ja käsikirjoitus sisälsivät väkivaltaista ja Waltarin omien sanojenkin mukaan "pornografista" materiaalia.
Juttu herätti kohua ja kysymyksiä siitä, miten arkistoaineistoja olisi syytä tulkita. Joidenkin mielestä Waltari-artikkelia olisi pitänyt julkaista ollenkaan: miksi kauan sitten eläneen kirjailijan kiusalliset yksityisasiat kuuluisivat koko kansalle?
Kysymys ei tietenkään ole vain Waltarista. Yksityisaineistot sisältävät hyvin intiimejä tietoja ihmisten ihmissuhteista, ajatuksista ja kokemuksista. Kuka määrittelee, mikä on henkilön vahing...
Show more...
4 months ago
24 minutes 9 seconds

SK:n parhaat
”En ollut loikkari vaan raja loikkasi minun ylitseni” – Onni Väisäsen muistelmat kertovat luovutettuun Karjalaan jääneiden suomalaisten tarinan
Työmies Onni Väisänen piiloutui Sortavalan pappilan kellariin odottamaan puna-armeijan saapumista maaliskuussa 1940. Hän pääsi takaisin Suomeen vasta yli 16 vuotta myöhemmin.
Tämä on näyte Suomen Kuvalehden audiosisällöstä. Tilaajana voit kuunnella koko lehden.
Talvisodan jälkeen isoisoisäni ja nimikaimani Antti Järvi teki jotain poikkeuksellista. Hän jäi omasta tahdostaan kotiseudulleen Laatokan Karjalaan, kun lähes kaikki muut suomalaiset lähtivät evakkoon. Kirjoitin hänestä syksyllä 2023 ilmestyneessä tietokirjassani Minne katosi Antti Järvi? (Gummerus).
Kirjassa ratkoin isovaarini arvoitusta, sitä miksi hän jäi Neuvostoliittoon, vaikka hänen vaimonsa ja lapsensa siirtyivät uuden rajan taakse, ja mitä hänelle sittemmin tapahtui. Perheen koti sijaitsi lähellä Lahdenpohjan kauppalaa.
Kun selvittelin Antin tarinaa, esiin huuhtoutui muitakin samalle alueelle jääneitä suomalaisia. Alueluovutuksen jälkeen heidät siirrettiin asumaan Sortavalaan.
Monella päätökseen jäädä vaikuttivat ideologiset ja poliittiset syyt, mutta tämä ei ollut koko totuus. Vaakakupissa painoivat muutkin seikat, kuten oman kodin menettäminen, vapauden kaipuu, huoli työttömyydestä ja korkea ikä.
Kirjan ilmestymisen jälkeen historiantutkija Jesse Hirvelä huomautti Idäntutkimus-lehdessä, että Antin kohdalla saattoi vaikuttaa myös sukupolvikokemus. Isovaarini oli syntynyt Jaakkimassa 1882 ja varttunut Laatokan Karjalassa aikana, jolloin rajalla ei ollut niin vahvaa merkitystä. Rajan yli liikuttiin yhtenään ja pidettiin yhteyttä sukulaisiin ja tuttaviin.
Kirjan tekeminen muistutti palapelin rakentamista, mutta käytettävissä oli vain osa palasista. Erityisen hankalaa oli löytää tietoa siitä, mitä Karjalaan jääneille tapahtui sen jälkeen, kun sota syttyi uudestaan kesäkuussa 1941. Etsin näiden henkilöiden sukulaisia, koska heillä saattaisi olla tietoa läheisten myöhemmistä kohtaloista.
Minua kiinnostivat etenkin ne luovutettuun Karjalaan jääneet, jotka olivat selvinneet sotavuosista hengissä. Yksi heistä oli autonkuljettaja ja varastotyöntekijä Onni Väisänen, joka jäi talvisodan jälkeen Sortavalaan ja pääsi palaamaan Suomeen vasta yli 16 vuotta myöhemmin. Kirjaa varten selvittelin hänen elämäänsä arkistolähteistä ja Väisäsen sukulaisilta. Vasta kuukautta ennen kirjan deadlinea törmäsin hyvin kiinnostavalta vaikuttavaan tietoon.
Väisänen asui viimeiset vuotensa Lapinlahdella, ja siellä sijaitsevan Nerkoon kylän kyläkirjassa oli hänen kohdallaan arvoituksellinen maininta: "Lapinlahden osuuspankin pankkiholvissa säilytetään Onni Väisäsen muistelmia. Pankinjohtaja Eino Vuorinen oli kirjoittanut vuosina 1965-69 puhtaaksi hänen elämänvaiheitaan. Kopio sisältää 371 koneella kirjoitettua sivua."
En kuitenkaan onnistunut löytämään käsikirjoitusta ajoissa. Kirjan julkaisun jälkeen minuun otti yhteyttä lapinlahtelainen kirjailija Terho Paltamo, joka oli kirjoittamassa tietokirjaa Väisäsen perheestä. Hän oli kiinnostunut käsikirjoituksesta ja halusi tietää, olinko onnistut löytämään sen.
Lopulta Paltamo löysi Onni Väisäsen muistelmat pankin varastosta. Samaan aikaan eräs Väisäsen sukulainen, jolta olin kysynyt asiasta, löysi kopion käsikirjoituksesta omasta kellaristaan.
Luin muistelmat suurella jännityksellä. Ne kertoivat Väisäsen vuosista Neuvostoliitossa, myös välirauhan ajasta ja sotavuosista. Tuntui uskomattomalta, että joku kertoi ensikäden kokemuksia samoista tapahtumista, joita käsittelin kirjassani. Siellä oli kuvattuna jopa se yö, jolloin Antti Järvi pidätettiin. Muistelmat kertoivat myös aivan uutta tietoa siitä, millaiselle matkalle osa rajan taakse jääneistä suomalaisista joutui jatkosodan sytyttyä.
Tämä juttu perustuu Onni Väisäsen muistelmiin ja myös muuhun tietoon, jota kirjan julkaisun jälkeen on selvinnyt. Osa puuttuvista palasista on vihdoin löytänyt paikkansa.
Omien sanojensa mukaan Onni Väisänen oli "ihannesosialisti". Opin siemenet hän oli saanut isältään Heikki Väisäseltä, joka Onnin ollessa pieni työskenteli rautatietyömailla ja myöhemmin pienviljeli...
Show more...
4 months ago
32 minutes 48 seconds

SK:n parhaat
Syöpäriskeistä on aikoinaan opittu nunnia tutkimalla – nunnilla on paljon rintasyöpää mutta vähän kohdunkaulan syöpää
Tämä on näyte Suomen Kuvalehden audiosisällöstä. Tilaajana voit kuunnella koko lehden.
Syöpä kuvataan usein modernin maailman taudiksi.
Ilmansaasteet, kemikaalit ja luonnoton ruokavalio tuottavat sairautta, jossa solut kääntyvät kehoa vastaan.
Modernin maailman taudilla on myös modernit metaforansa, syöpälääkäri Siddharta Mukherjee on kirjoittanut. Syöpä on hallitsemattoman kasvun, solujen liikatuotannon sairaus. Syöpä on kuin kone, joka ei pysty laittamaan itseään pois päältä.
Mitä hienostuneempi sivilisaatio, sitä enemmän on syöpää, ranskalaislääkäri Stanislas Tanchou väitti 1800-luvulla.
Ensimmäinen kirjallinen maininta syövästä lienee muinaisesta Egyptistä. Noin 4 500 vuoden takaa säilyneessä papyruksessa on aikansa maineikkaan lääkärin Imhotepin kuvaus kasvaimesta potilaan rinnassa.
Parannuskeinojen kohdalle Imhotep kirjoittaa: Niitä ei ole.
Antiikin Kreikan suuri historioitsija Herodotos kirjoitti Persian kuningattaresta Atossasta, joka myös löysi rinnastaan oudon kyhmyn. Atossa häpesi sitä niin paljon, ettei halunnut lääkäreitä paikalle. Sen sijaan kuningattaren kreikkalainen orja Demokedes leikkasi lopulta Atossan rinnan pois.
Leikkaus oli ainakin aluksi menestys.
Kuten moni syövästä selvinnyt, Atossa oli tavattoman kiitollinen onnistuneesta kasvaimen poistosta. Hän pyysi miestään valloittamaan Kreikan, jotta rinnan operoinut Demokedes pääsisi palaamaan turvallisesti kotiseudulleen.
Syöpä oli tiettävästi pitkään paitsi alidiagnosoitu myös harvinainen.
Syövän lisääntyminen 1900-luvulla on vähintään yksi merkki modernisaatiosta. Se on yleistynyt, koska ihmiset eivät kuole tartuntatauteihin nuorena, vaan elävät aikaisempaa vanhemmiksi.
Toisin sanoen modernin maailman hygienia ja lääketiede ovat mahdollistaneet syövän kukoistuksen.
Eliniän kasvu ei kuitenkaan välttämättä ole ainut syy syövän lisääntymiselle.
Myös nuorilla todetaan syöpää aikaisempaa enemmän. Maailmanlaajuisesti alle 50-vuotiailla syöpien ilmaantuvuus on lisääntynyt 79 prosenttia vuosina 1990-2019. Syöpäkuolleisuus tässä ikäluokassa on lähes 30 prosenttia suurempaa kuin kolme vuosikymmentä sitten. Uusimpien ennusteiden mukaan syövän yleistyminen globaalisti nopeutuu.
Suomessa tilanne ei ole aivan yhtä synkkä. Meillä alle viisikymppisten syöpäkuolleisuus on itse asiassa vähentynyt, mutta syöpää on noin 15 prosenttia enemmän kuin vuonna 1990.
Mitkä tekijät ympäristössämme lisäävät syöpää?
1930-luvulla syöpä oli noussut jo toiseksi yleisimmäksi kuolinsyyksi useissa länsimaissa. Se havahdutti.
Yhdysvalloissa vaadittiin lisää rahoitusta syövän tutkimiseen. Suomessa Helsingin Yleisen sairaalan sädehoito-osasto perustettiin Unioninkadulle vuonna 1936.
Mutta tuskin missään syöpään suhtauduttiin yhtä pakkomielteisen vakavasti kuin natsi-Saksassa.
Adolf Hitlerin äiti oli kuollut syöpään, ja Hitlerin uskotaan pelänneen samaa kohtaloa. Syövän ehkäisy koko yhteiskunnan tasolla oli monen natsijohtajan prioriteetti. Hyvä esimerkki: sinä yönä, kun Saksa hyökkäsi Neuvostoliittoon, Hitler ja propagandaministeri Joseph Goebbels keskustelivat lääketieteen professori Hans Aulerin syöpätutkimuksista.
Kansallissosialistisessa Saksassa otettiin tiettävästi ensimmäisenä maailmassa käyttöön omatoimiset rintasyöpäseulonnat. Naisia kehotettiin tunnustelemaan, josko heidän rinnoistaan löytyisi kasvaimia.
Ennaltaehkäisyyn patistettiin miehiäkin, varsinkin suolistosyvän osalta: "Auto käytetään rutiinitarkastuksessa, se on selvää. Eikö paljon monimutkaisemman ihmiskehon pitäisi myös käydä rutiinitarkastuksessa?"
Franz H. Müller oli ensimmäisiä tutkijoita, jotka osoittivat tupakoinnin aiheuttavan keuhkosyöpää - vuonna 1938. Natsi-Saksassa säädettiin myös kovat tupakoinnin vastaiset lait. (Tupakkayhtiöt leimasivat natsiajan jälkeen monessa maassa tiukkoja tupakkalakeja kannattaneet natseiksi ja terveysfasisteiksi.)
Lakeja säädettiin myös esimerkiksi karsinogeenisiä hyönteismyrkkyjä ja ruoan väriaineita vastaan. Asbestin todistettiin aiheuttavan syöpää ja sen käyttöä säädeltiin.
Syövän me...
Show more...
5 months ago
27 minutes 21 seconds

SK:n parhaat
Edes ääneen ei saa puhua kodin ulkopuolella – Afganistanissa naiset suljetaan myös terveydenhuollon ulkopuolelle
Naiset saivat Afganistanissa äänioikeuden aiemmin kuin kaikkialla Yhdysvalloissa. Katukuvassa on näkynyt joskus minihameita, naiset ovat opiskelleet yliopistoissa lääkäreiksi ja toimittajiksi. Nyt afganistanilaiset naiset eivät saa näyttää kasvojaan eivätkä edes puhua ääneen kodin ulkopuolella.
Tämä on näyte Suomen Kuvalehden audiosisällöstä. Tilaajana voit kuunnella koko lehden.
Urheilustadionin nurmi. Naisen sininen burka.
Nainen tuotiin kentälle lava-autolla, naispoliisien saattamana. Sitten hänet käskettiin polvilleen ja ammuttiin tuhansien ihmisten edessä.
Joku kuvasi teloituksesta Kabulin urheilukentällä huonolaatuisen videon, joka levisi laajalle.
Tallenne vuodelta 1999, siitä otetut kuvat ja muut kuvaukset julkisista teloituksista jäivät afganistanilaisten mieleen. Se oli tietysti tarkoituskin. Ne osoittivat talibanin äärimmäisen vallan, kun liike ensimmäistä kertaa johti Afganistania 1990-luvulla.
Enimmäkseen taliban kidutti ja teloitti miehiä. Välillä syynä oli silti nainen. Isä oli antanut tyttärensä käydä koulua, esimerkiksi.
Miesten haluttiin kontrolloivan perheidensä naisia. Vaimoja, sisaria, tyttäriä.
Taliban hallitsi maata viisi vuotta, vuoteen 2001 asti. Sinä aikana naisilta kiellettyjen asioiden lista oli pitkä.
Ei opiskelua.
Ei töissä käyntiä.
Ei liikkumista kodin ulkopuolella ilman saattajaa.
Ei paljasta ihoa näkyvillä.
Ei oikeutta puhua julkisesti.
Monille se tarkoitti viittä pelokasta, tylsää ja ahdistavaa vuotta kotona. Pienistäkin virheistä rangaistiin ankarasti. Kynsilakan käytöstä peukalo saatettiin leikata irti.
Kun taliban palasi valtaan elokuussa 2021, liike ilmoitti muuttuneensa. Tällä kertaa naisilla olisi enemmän oikeuksia.
Kuluneet kolme ja puoli vuotta ovat kuitenkin osoittaneet puheet tyhjiksi. Mihin tahansa saattaa ilmestyä äkkiä siveyspoliisin valkoisiin pukeutuneita miehiä, jotka vahtivat kansalaisia. Sitä, puhuuko nainen liian kovalla äänellä myyjälle. Onko nainen kiellosta huolimatta kahvilassa. Miehet työskentelevät hyveiden edistämisen ja paheiden ehkäisyn ministeriölle.
Valvonta tiukkenee koko ajan.
"Se on kiristynyt ja kiristynyt, ja nyt tuntuu kuin joku puristaisi jo kurkkua", Afganistanissa syntynyt nainen kuvaa joulukuussa 2024.
Maa on hiukan Ranskaa isompi, mutta lähes kokonaan vuoristoa. Ylänköä, jossa on kuuma kesällä ja kylmät talvet.
Afganistanista haaveiltiin hetken "Aasian Sveitsiä", kaunista ja toimivaa matkailukohdetta, kun viime vuosisadalla näytti siltä, että maa voisi olla modernisoitumassa.
Vuoristo on yksi syy siihen, miksi alueella hallitseminen ja toimiminen on vaikeaa. Moni suurvalta on yrittänyt: Britannian imperiumi, Neuvostoliitto, Yhdysvallat.
Maasto on kuin tehty sissisodankäyntiin. Asuinseudut jakautuvat muuallakin usein konservatiiviseen maaseutuun ja liberaalimpiin kaupunkeihin, mutta Afganistanissa jako on jyrkkä.
Se näkyy heiluriliikkeenä historiassa. Viime vuosisadan alkupuolen kuninkaat uudistivat maata. Naiset saivat äänioikeuden aiemmin kuin useimmissa Yhdysvaltojen osavaltioissa, ensimmäinen tyttökoulu perustettiin, huntupakko kumottiin.
Välillä taas uudistuksia peruttiin. Maa ei missään vaiheessa ollut läpikotaisin liberaali, päinvastoin. Vanhat heimokulttuurit pitivät pintansa.
Ja sitten taas: minihameita Kabulissa, elokuvia, yhä enemmän mahdollisuuksia opiskeluun.
Samaan aikaan sodat seurasivat toisiaan.
Vuosituhannen vaihteessa, talibanien jälkeen, länsimaat toimivat maassa 20 vuotta. Sekään ei tarkoittanut rauhaa, vaan arkea rasittivat itsemurhaiskut, ryöstöt ja muu väkivalta.
Whatsapp-puheluun vastaavalla naisella on selvä mielipide siitä, mihin suuntaan asiat ovat muuttuneet talibanin paluun myötä.
Ennen "kaikki oli hyvin", enää ei.
Razia ei ole alle kolmekymppisen naisen oikea nimi, mutta hän joutuu varomaan perheensä puolesta.
Hän yrittää kuvata tilannettaan, vaikka se on englanniksi vaikeaa.
Perhe asuu edelleen pohjoisessa Afganistanissa, Razia taas yksin eteläsuomalaisessa kaupungissa.
Hän joutui pakenemaan maasta entisen työnsä vuoksi...
Show more...
5 months ago
24 minutes 15 seconds

SK:n parhaat
Hakkeri löysi sivuston, josta saattoi tilata palkkamurhan – yksi kohteista oli tunnettu suomalainen
Listalla oli kymmeniä nimiä. Poliisi ei ryhtynyt selvittämään tapausta, joten brittitoimittajien oli toimittava itse.
Tämä on näyte Suomen Kuvalehden audiosisällöstä. Tilaajana voit kuunnella koko lehden.
Kun Carl Miller sai listan sähköpostiinsa, hän tiesi, että yksi ihminen oli jo tapettu.
Miller istui kotonaan Länsi-Lontoossa ja puhui videopuhelua. Oli kesäkuu vuonna 2020. Koronasulut olivat kestäneet jo kuukausia.
Ruudulla näkyivät Chris Monteiron kasvot. Tummahiuksinen, tummapartainen ponnaripää, jolle Miller ei oikein keksinyt sopivaa titteliä. Eettinen hakkeri? Kyberrikosten tutkija? Pimeän netin penkoja?
Monteiro oli puhunut listasta aiemminkin, mutta nyt Miller vasta näki sen. Excelin, jossa oli 85 nimeä.
Yksi Hollannista, toinen Italiasta, kolmas Tšekistä. Venäläinen nainen, yhdysvaltalainen mies, taiwanilainen sairaanhoitaja. Jonkun oma äiti.
Osoite, työpaikka, valokuva. Tietoja liikkeistä. Toiveita tekotavasta. Nimimerkki, maksettu summa.
Ne olivat palkkamurhatilauksia.
Kertokaa teloitusaika etukäteen, en voi olla lähistöllä.
Miller mietti hetken, mitä tehdä. Hän valitsi 111. Hätänumeron, johon soitetaan, kun ei ole hätä.
"Olen toimittaja ja tekemässä ohjelmaa kyberrikollisuudesta", hän aloitti.
"Tämä kuulostaa nyt vähän oudolta, mutta…"
Chris Monteiro oli löytänyt sivuston vuosia aiemmin.
Hän työskenteli päivisin isossa it-firmassa järjestelmänvalvojana mutta vietti vapaa-aikansa salatussa internetissä. Sellaisessa, jonne ei pääse hakukoneilla. Tietokonepöydällä oli kuusi näyttöä.
Pimeästä verkosta liikkui huhuja, joita Monteiro yritti varmistaa. Hän piti harvakseltaan blogia, jossa kirjoitti löydöksistään. Profiilikuvaksi hän oli valinnut komediasarja Silicon Valleyn Gilfoylen, kyynisen ja suorasukaisen superkoodarin. Minulle ei makseta tarpeeksi tästä paskasta, esittelytekstissä luki.
Usein kuulopuheet eivät pitäneet paikkaansa. Ne olivat hysteeristä lietsontaa tai perusteetonta ihannointia. Ei ollut olemassa sivustoa, jossa kidutettiin ja tapettiin vangittuja Isis-taistelijoita suorassa lähetyksessä maksua vastaan. Eikä sivustoa, jossa sovittiin urheilukisojen tulokset etukäteen.
Mutta palkkamurhasivusto oli olemassa. Se oli perustettu vuonna 2015. Monteiro oli törmännyt siihen vuotta myöhemmin. Jos haluat tappaa jonkun, tämä on oikea osoite, siellä luki. Standardihinta 5 000 dollaria.
Monteiro oli tutustunut Milleriin samoihin aikoihin. Tämä oli haastatellut häntä kirjaansa, joka käsitteli vallan uusjakoa. Sitä, miten internetjätit hallitsivat ohi parlamenttien, viranomaisten ja suuryritysten. Miten vaalitulosten manipuloiminen oli liian yksinkertaista ja tylsää kokeneille hakkereille. Miten poliisi ei voinut juuri mitään netin kautta tehdyille rikoksille, vaikka ne olivat kaikkein yleisin rikollisuuden muoto. Miten teknologiaa ymmärtävät hallitsivat nykyisyyttä, miten ymmärtämättömät jäivät jalkoihin.
Kirja oli hyvin think tanky, ajatushautomomainen. Helppolukuinen ja ratkaisukeskeinen.
Ajatushautomossa Miller oli töissäkin. Hän oli mukana perustamassa perinteikkääseen Demos-toimistoon sivuhaaraa, joka tutki sosiaalista mediaa maksua vastaan. Hän julkaisi tieteellisiä artikkeleita, lehtijuttuja ja piti inspiroivia keynote-puheenvuoroja. Kaikki koskivat jollain tavalla teknologiaa.
Monteiro oli koettanut saada palkkamurhasivuston suljettua monta kertaa.
Hän oli yrittänyt murtautua sisään, päästä back endiin. Löytää heikkouden, jonka kautta livahtaa taustajärjestelmään ja sulkea sen. Se ei ollut onnistunut.
Sitten hän oli alkanut lähettää sivustolle viestejä. Hän oli huomannut, että jokaisessa vastauksessa oli yksilöllinen tunnuskoodi. Numeroa muuttamalla hän saattoi lukea muiden viestejä. Hän kirjoitti koodinpätkän, jonka avulla sai ladattua kaikki viestit.
Monteiro luki viestinvaihtoa ensin huvittuneena: trolli, trolli, trolli. Mutta oli muitakin, sellaisia, jotka vaikuttivat vakavissaan lähetetyiltä. Hän seurasi liikennettä kahdeksan kuukautta. Sinä aikana tilaajat ja ylläpitäjät lähettivät noin 800 viest...
Show more...
5 months ago
28 minutes 29 seconds

SK:n parhaat
Edes amerikkalaisista keskitys­leireistä puhuminen ei ole enää yliampuvaa – voiko Yhdysvallat luisua fasismiin?
Karismaattinen johtaja, sisäiset viholliset, massojen vaistoihin vetoaminen, usko kansakunnan erityisasemaan... Huolestuneet kysyvät, onko Yhdysvallat jo matkalla kohti fasismia.
Tämä on näyte Suomen Kuvalehden audiosisällöstä. Tilaajana voit kuunnella koko lehden.
Tammikuun 6. päivänä 2021 Donald Trump istui ruokapöytänsä ääressä Valkoisessa talossa ja seurasi televisiosta kaaosta. Silminnäkijöiden mukaan hän oli erinomaisella tuulella.
Yli kymmenentuhatta Trumpin kannattajaa oli saapunut sinä päivänä Washingtoniin. Hän oli puhunut heille keskipäivän aikaan "Save America" -tapahtumassa.
Kannattajat olivat vihaisia. He uskoivat Trumpin sepittämään "suureen valheeseen": hän oli hävinnyt, koska demokraatit olivat varastaneet heiltä presidentinvaalit.
"Jos te ette taistele helvetisti, teillä ei ole enää maata", Trump oli sanonut.
Väistyvä presidentti tiesi, että osa mielenosoittajista kantoi aseita. Salaisen palvelun työntekijä oli varoittanut häntä asiasta. Silti Trump oli vaatinut, että heidät oli päästettävä marssille.
Kun väkijoukko rynni kohti kongressitaloa, Trumpin vanhin poika Don Jr. lähetti tekstiviestin presidentin kansliapäällikölle Mark Meadowsille:
"Hänen täytyy tuomita tämä paska ASAP. He yrittävät tuhota hänen koko perintönsä, jos tilanne pahenee."
Trump ei piitannut poikansa vaatimuksesta.
Varapresidentti Mike Pence oli vahvistanut laillisen vaalituloksen vastoin Trumpin kieltoa. Puoli kolmelta iltapäivällä Trump tviittaasi: "Mike Pencellä ei ollut rohkeutta tehdä sitä, mitä hänen olisi pitänyt tehdä."
Kannattajat valpastuivat sosiaalisen median kanavilla ja vaativat, että Penceä pitäisi ryhtyä jahtaamaan. Kongressitalon ulkopuolella oleva väkijoukko alkoi huutaa: "Hirttäkää Mike Pence."
Pence piileskeli henkivartijoidensa kanssa rakennuksen alla olevalla lastauslaiturilla. Hän ymmärsi olevansa kuolemanvaarassa.
"Mitä sitten?" vastasi Trump, kun hänelle kerrottiin varapresidentin ahdingosta.
Vasta yli kaksi tuntia mellakan alkamisen jälkeen Trump asettui vihdoin kameroiden eteen. Hän puhui kannattajilleen: "Tunnen tuskanne. Tiedän, että teihin sattuu. Meiltä varastettiin vaalit, ne olivat murskavaalit, ja kaikki tietävät sen, etenkin vastapuoli. Mutta teidän on nyt mentävä kotiin."
Kongressitalon hyökkäyksessä kuoli viisi ihmistä. 174 poliisia loukkaantui. Neljä poliisia teki myöhemmin itsemurhan.
Marraskuussa 2024 Trump valittiin toisen kerran presidentiksi. Hän lupasi vapauttaa mellakasta tuomittuja ensimmäisenä virkapäivänään.
Tammikuun 6. päivän tapahtumien jälkeen monet historian ja autoritarismin tutkijat alkoivat kutsua Donald Trumpia fasistiksi.
Myös demokraattipuolueen presidenttiehdokas Kamala Harris syytti vaalin loppusuoralla, lokakuussa 2024 Trumpia fasistiksi. Saman syytöksen olivat jo aiemmin esittäneet Trumpin pitkäaikaisin kansliapäällikkö John F. Kelly ja Trumpin alaisuudessa palvellut kenraali Mark Milley. Milley kutsui Trumpia "ytimiään myöten fasistiksi" ja "vaarallisimmaksi ihmiseksi" Yhdysvalloille.
Ovatko he oikeassa?
Trumpin hallitsema republikaanipuolue on levittänyt kongressitalon mellakasta oikeistomediassa omaa, valheellista tarinaansa: todellisuudessa kyse oli FBI:n operaatiosta, jolla haluttiin horjuttaa presidenttiä.
Nyt, Trumpin noustua uudelleen presidentiksi, selitys on taas vaihtumassa.
Kun presidentin hallintoon on etsitty sopivia työntekijöitä, heille on esitetty kaksi kysymystä: Kuka voitti mielestäsi vuoden 2020 vaalit? Ja mitä ajattelet kongressitalon valtauksesta?
Ainoa oikea vastaus ensimmäiseen kysymykseen on Donald Trump. Ainoa oikea vastaus jälkimmäiseen on kutsua valtaajia patriooteiksi, jotka yrittivät pelastaa Amerikan.
Trump poikkeaa kaikista häntä edeltäneistä Yhdysvaltain demokratian ajan johtajista, kirjoittaa Ruth Ben-Ghiat kirjassaan Mahtimiehet: Tyrannien nousu, uho ja tuho.
"Hän pyrkii tuhoamaan totuuden absoluuttisesti."
Ben-Ghiat on fasismin tutkimukseen erikoistunut professori New Yorkin yliopistosta.
Totuuden tuhoaminen on fasismin keskeinen mekanism...
Show more...
5 months ago
27 minutes 18 seconds

SK:n parhaat
”Eihän se enää vuodessa onnistu” - Moni kauppaketju, kunta ja yritys lupasi olla hiilineutraali 2025
Vähittäiskaupan päästöistä 99 prosenttia syntyy myytävistä tuotteista, joiden päästöjä ei edes lasketa mukaan.
Tämä on näyte Suomen Kuvalehden audiosisällöstä. Tilaajana voit kuunnella koko lehden.
"Eihän se enää yhdessä vuodessa tule onnistumaan."
Itä-Suomen yliopisto lupasi olla hiilineutraali vuonna 2025. Yliopiston kestävän kehityksen asiantuntija Maiju Eskelinen sanoo, että näin ei käy. Päästöt olivat viime vuonna noin 15 prosenttia pienemmät kuin vuonna 2019, jolloin tavoite asetettiin.
Kiinteistöjen päästöt ovat lähes puolittuneet, kun turpeesta on luovuttu lämmön tuotannossa. Uusiutuvaa sähköä yliopisto käytti jo ennestään. Ravintoloiden päästöt ovat vähentyneet. Niitä tosin vähentää jo etätyö ja -opiskelu: ihmiset syövät yliopistolla harvemmin kuin ennen.
Mutta yliopiston ydintoiminnot ovat opetus ja tutkimus. Laboratoriot, niiden laitteet ja kemikaalit, ovat yliopiston suurin päästölähde. Koulutuksen lisääminen kasvattaa päästöjä. Isot päästöt tulevat hankinnoista, kuten tietotekniikasta, tutkimusvälineistä ja kirjoista.
"Yliopistolla on rajallisesti mahdollisuutta vaikuttaa moneen asiaan. Hankinnoista ei saa nollapäästöisiä kuin lopettamalla hankinnat kokonaan", Eskelinen sanoo.
Kun tavoite aikanaan asetettiin, ajateltiin, että jäljelle jäävät päästöt voi hyvittää kompensaatioilla, kuten metsityshankkeilla. Ostokompensaatioiden maine on sittemmin laskenut, ja niiden luotettavuus herättää epäilyjä. Yliopisto päätti, että se ei lähde niihin.
Eskelisen mukaan yliopiston on tärkeää tuoda avoimesti esiin, ettei tavoite toteutunut, ja samalla se, mitä on saatu aikaan.
"Edelleen jatkamme työtä paremman tulevaisuuden eteen."
Vuosi 2025 on joskus ollut kaukana. Mutta aika vierähtää ja tulevaisuus tuli jo.
Viime vuosikymmenellä organisaatiot innostuivat tavoittelemaan hiilineutraaliutta. Useimmat valitsivat jonkin lähitulevaisuuden tasa- tai puolivuosikymmenen. Koko Suomi tähtää hiilineutraaliksi vuonna 2035. Monet halusivat päästä edelle.
Nyt ensimmäinen joukko isoja toimijoita joutuu lunastamaan lupauksensa. Vuotta 2025 ovat tavoitelleet päivittäistavaraketjut, jotkin kaupungit, korkeakoulut ja yritykset.
Ei se ihan onnistunut.
Onnistuminen tosin riippuu ratkaisevasti siitä, mitä lasketaan. Lupaukset eivät ole vertailukelpoisia.
Tärkein kysymys on, lasketaanko mukaan myös epäsuorat päästöt. Päästöt jaetaan kolmeen luokkaan: omat päästöt, ostoenergian päästöt ja epäsuorat koko arvoketjun päästöt.
Itä-Suomen yliopisto laskee kaikki kolme. Suurimman osan epäsuorista päästöistään laskee myös Turun yliopisto, joka niin ikään tavoitteli hiilineutraaliutta vuonna 2025. Se ei ole pääsemässä nollaan eikä edes teoriassa voisi päästä, koska sekään ei käytä kompensaatioita.
"Tavoitteen asetti yliopiston hallitus, ja silloin ei ymmärtääkseni mietitty keinoja päästöjen kumoamiseen. Usein on todettu, että tavoitteet ovat epärealistisia, jos kompensaatioita ei voida hyödyntää. Ne ovat kiistanalainen aihe", sanoo kehittämisasiantuntija Petteri Siika-aho.
Yliopisto on uudistanut näkökulmaa ja siirtynyt laskemaan ilmasto- ja luontojalanjälkeään. Päästöt ovat vähentyneet reilulla kuudellakymmenellä prosentilla lähtövuodesta 2018, mutta korona-ajan jälkeen hieman nousseet. Eniten päästöjä syntyy työmatkoista, tutkimuslaitteista ja laboratorioista.
S-markettien asiakkaat ovat nähneet jo pitkään hiilinegatiivisuus-mainoksia. Sehän vasta tavoitteelta kuulostaa: päästä alle nollan eli ilmastolle hyödylliseksi.
Hiilineutraaliutta vuonna 2025 tavoittelivat myös Kesko ja Tokmanni.
Asiakkaan ei ole syytä innostua liikaa. Päivittäistavaraketjut laskevat vain omat suorat päästönsä ja ostetun energian. 99 prosenttia päästöistä syntyy myytävistä tuotteista: ennen kaikkea ruoasta, S-ryhmällä myös ABC-asemien polttoaineista. Niitä ei lasketa mukaan.
S-ryhmä aikoo yhä päästä tavoitteeseen vuoden 2025 loppuun mennessä. Kesko ei: se asetti uuden tavoitteen.
Tokmannin omat päästöt ovat kasvaneet vuosikymmenen takaa. Se on myös ostanut Click Shoes -, Shoe Hous...
Show more...
6 months ago
19 minutes 52 seconds

SK:n parhaat
Helmi Kekkonen on kiitelty kirjailija, mutta työ ei elätä – ”Kyse on siitä, että minua hävettää”
Helmi Kekkonen on työskennellyt kokopäiväisenä kirjailijana yli kymmenen vuotta. Säästössä on nolla euroa.
Tämä on näyte Suomen Kuvalehden audiosisällöstä. Tilaajana voit kuunnella koko lehden.
On puhuttava rahasta. On, vaikka en haluaisi. Haluttomuudessa ei ole kyse rahasta itsessään, numeroista ja summista, niistä ja niiden pienuudesta voin puhua. Kyse on siitä, että minua hävettää.
Olen työskennellyt kirjailijana kokopäiväisesti yli kymmenen vuotta, harjoittanut ammattia, johon olen kouluttautunut ja jossa olen hyvä, enkä vieläkään pysty elättämään sillä itseäni.
Tai pystyn, muutaman kuukauden tai ehkä kokonaisen vuoden kerrallaan, mutta ainaisen epävarmuuden ja paniikin häilyessä taustalla, aina myös muita töitä ohessa tehden.
Viidentoista vuoden aikana olen kirjoittanut yhden novellikokoelman, viisi romaania, yhden lastenkirjan ja yhden äitiyttä käsittelevän teoksen, saanut kaksi lasta ja ottanut puolisoni kanssa ison asuntolainan.
Esikoisteokseni julkaisun jälkeen olen saanut kolme kertaa puolivuotisen ja kahdesti yksivuotisen apurahan ja useita kahden-neljän kuukauden mittaisia - vuosituloina se tarkoittaa noin 22 000 euroa ja kuukausitasolla noin 1 800, teoskohtaista tuntipalkkaa en halua edes laskea.
Tämän ohella olen kirjoittanut lehtijuttuja, markkinointitekstejä ja esseitä ja työskennellyt viisi vuotta luovan kirjoittamisen opettajana, joista tuloja on vuosittain kertynyt yhteensä noin 5 000-10 000 euroa.
Kirjani ovat nidottuina myyneet tuhannesta neljään tuhanteen, eli kun yhdestä myydystä teoksesta saa noin kolme euroa, eivät varsinaiset myyntitulot ennakoiden jälkeen ole olleet mikään juhlan aihe. Säästössä on nolla euroa.
Oma tilanteeni on kuitenkin ihan hyvä.
Työtäni on valtion ja yksityisten säätiöiden taholta tuettu tasaisesti yli kymmenen vuoden ajan ja lisäksi minulla on puoliso, jolla on suhteellisen säännölliset tulot ja joka on aina uskonut siihen mitä teen, auttanut vaikeimpien suvantojen yli paitsi henkisesti myös taloudellisesti. Teoksiani on arvioitu kiittäen, olen ollut ehdolla Runeberg- ja Finlandia-palkinnon saajaksi, minusta on tehty haastatteluja, olen esiintynyt radiossa ja televisiossa ja kirjoistani on käyty aktiivista keskustelua.
En siis koe millään tavalla jääneeni vaille huomiota ja mikä itselleni tärkeintä, olen vuosi vuodelta kehittynyt kirjoittajana.
Kirjani eivät silti myy. Tai myyvät, mutta eivät niin, että myyntituloista saatu raha vaikuttaisi taloudelliseen tilanteeseeni tai että kirjojeni saama huomio olisi millään tavalla verrannollinen myyntilukujen kanssa.
Esimerkki: seuraava teokseni ilmestyy toukokuussa 2025 ja olen saanut neljä kielteistä apurahapäätöstä peräkkäin. Tällä hetkellä pankkitililläni on noin 1 500 euroa eikä ensi vuodelle ole tiedossa rahoitusta.
Vertailun vuoksi: Suomen Kirjailijaliiton teettämän tutkimuksen mukaan kirjailijoiden vuoden 2022 verollisten tulojen mediaani kaunokirjallisesta työstä oli 1 713 euroa. Kun summaan laskee mukaan muut kirjailijan työhön liittyvät tulot sekä apurahat, kaunokirjailijoiden vuositulojen mediaani oli 12 600 euroa.
Tarkoitus ei ole tässä esitellä taiteilijoiden kärsimystä tai glorifioida sitä. Tällaista tämä vaan on. Ahdinko ei oikeastaan edes näytä miltään, se vain kulkee mukana, hengittää olan takana, asettuu arkeen, tekee olosta usein aran ja nuhjuisen.
Miten minun tässä ammatissa sitten pitäisi selvitä? Pitäisikö minun kirjoittaa ihan kokonaan toisenlaisia kirjoja, valita täysin toisenlaisia aiheita?
Joka kerta vastaus on sama: ei.
Ensinnäkin, vaikka yrittäisin kirjoittaa helposti lähestyttävän, koukuttavan ja kaikkia lukijoita houkuttelevan teoksen, tuskin onnistuisin. Koko ajatus siitä, että "vain kirjoittaisin" myyvemmän kirjan on jotenkin alentuva, aivan kuin se olisi vain minun päätöksestäni eikä taidoista kiinni, eikä kukaan voi ennustaa mikä kirja on sellainen joka varmasti myy, siihen kun vaikuttaa niin moni muukin asia kuin kirjan teema, rakenne, kieli ja nimi.
En myöskään suostu määrittelemään taiteellisen ty...
Show more...
6 months ago
15 minutes 8 seconds

SK:n parhaat
Marraskuussa Mar-a-lagossa vietettiin oligarkkien kiitosjuhlaa
Superrikkaat ovat jo kauan muovanneet amerikkalaista yhteiskuntaa. Donald Trumpin vaalivoiton jälkeen Yhdysvallat siirtyy uuteen oligarkkien aikaan.
Tämä on näyte Suomen Kuvalehden audiosisällöstä. Tilaajana voit kuunnella koko lehden.
"Y.M.C.A.! Wai - em - cee - ei!"
Marraskuun lopulla Mar-a-Lagon kartanossa, kiitospäivän illallispöydässä, juhli kaksi itseensä ja toisiinsa tyytyväistä miestä.
Sosiaalisessa mediassa levisi videopätkä, jossa Yhdysvaltain tuleva presidentti Donald Trump ja maailman rikkain mies Elon Musk jammailivat Village Peoplen klassikkokappaleen tahdissa. Musk istui pyöreässä perhepöydässä Trumpin oikealla puolella, vasemmalla olivat puoliso Melania ja presidenttiparin poika Barron.
Vaalivoittaja kestitsi tukijoitaan Floridan Palm Beachissa. Trumpin kartanon mahtipontisen klubiravintolan sali oli täpötäynnä.
Kiitospäivää on vietetty Yhdysvalloissa 1600-luvun alkupuolelta asti. Se yhdistetään Englannista tulleisiin ensimmäisiin uudisasukkaisiin, jotka toivat tavan kotimaastaan. Runsaan sadonkorjuun jälkeen he kutsuivat illalliselle asuinseutunsa alkuperäiskansaa kiitokseksi näiltä saadusta avusta edellisenä pahana katovuotena.
Mar-a-Lagossa Yhdysvaltojen rahamaailma kiitti Trumpia ja Trump rahamaailmaa.
Some risti Trumpin ja Muskin spektaakkelin titaanien illalliseksi, mutta yhtä hyvin sitä olisi voinut kutsua oligarkkien kiitosjuhlaksi.
Kun Trump piti vaalituloksen varmistuttua voitonpuheensa, hän kiitti kampanjatyöntekijöitään, tulevaa varapresidenttiä J. D. Vancea ja perhettään kutakin muutaman sekunnin ajan.
"Supernero" Elon Muskia hän ylisti neljän minuutin ajan.
Musk sai tukensa palkaksi haluamansa avaintehtävän ja laajat valtuudet siivota liittovaltion hallinnon tehokkaaksi.
Myös muille tukijoilleen Trump jakoi makeita haarukkapaloja tulevasta vallastaan. Hänen tulevan hallintonsa avainhenkilöitä yhdistivät selvimmin uskollisuus isäntää kohtaan - ja vauraus.
Kun Joe Bidenin hallitus aloitti toimintansa vuonna 2021, sen jäsenten nettovarallisuus oli talouslehti Forbesin mukaan yhteensä 118 miljoonaa dollaria.
Trumpin hallinnon nettovarallisuus on kolme tuhatta kertaa suurempi, lähes 350 miljardia dollaria - tosin valtaosa siitä koostuu Muskin omaisuudesta.
Ainakin seitsemän Trumpin ykkösketjun jäsentä on rikkaampia kuin Bidenin ministerit yhteensä. Paria poikkeusta lukuun ottamatta kaikki ovat vähintään miljonäärejä.
Ainakin viisi heistä on miljardöörejä, jotka tukivat merkittävästi Trumpin vaalikampanjaa. Muskin lisäksi joukkoon kuuluvat tuleva opetusministeri Linda McMahon, kauppaministeri Howard Lutnick, Lähi-idän erikoislähettiläs Steve Witkoff ja valtiovarainministeri Scott Bessent.
"Trumpin paluu Valkoiseen taloon kruunaa oligarkkien puoli vuosisataa jatkuneen ponnistelun siirtää Yhdysvallat superrikkaiden hallintaan", tiivistää tietokirjailija ja talk show -juontaja Thom Hartmann Common Dreams -verkkosivustolla. Hän on kirjoittanut yli 25 kirjaa amerikkalaisten suuryritysten, poliitikkojen ja oikeusjärjestelmän välisistä suhteista.
Oligarkia tarkoitti antiikin Kreikassa demokratian eli kansanvallan vastakohtaa, harvainvaltaa. Aristoteles tarkensi käsitettä 300-luvulla ennen ajanlaskun alkua siten, että se merkitsee ennen kaikkea rikkaiden ylivaltaa.
Nykyajan aito oligarkki on joko superrikas, joka kahmii poliittista vaikutusvaltaa ostamalla rahoillaan päättäjiä puolelleen tai vallankäyttäjä, joka käyttää asemaansa rikastuakseen tolkuttomasti, määrittelevät tutkijat David Lingelbach ja Valentina Rodriguez Guerra kirjassaan The Oligarchs' Grip.
Ensiksi mainitut superrikkaat hallitsevat nyt Yhdysvaltoja, väittää Vermontin senaattori Bernie Sanders. Maassa on talouslehti Forbesin mukaan lähes tuhat miljardööriä, yhtä paljon kuin Kiinassa, Saksassa, Britanniassa, Intiassa, Venäjällä ja Sveitsissä yhteensä.
"Tämä hyvin pieni joukko luo suunnattoman varallisuutensa avulla mallin, joka on suunniteltu suojaamaan heidän etujaan", Sanders toteaa viime vuonna ilmestyneessä kirjassaan It's OK to Be Angry ...
Show more...
6 months ago
23 minutes 20 seconds

SK:n parhaat
Täällä voit tutustua Suomen Kuvalehden juttuihin. Lehden tilaajana voit kuunnella kaikki jutut.