Huhtikuun Retkiradion luulisi katselevan hiirenkorvia, mutta mitä vielä takatalvet seuraavat toisiaan, mutta onneksi televisiosta tulee hyvää ohjelmaa. Nyt luodaan katsaus Nelosella pyörivään Suuri seikkailu -sarjaan ja jutellaan sen ohjaajan Jesse Jokisen kanssa minkälaista on ison reality-ohjelman tekeminen.
Ennen kuin partiokonkarit Viltsu Grönroos ja Pekka Frediksson muistelevat vanhaa reissuaan, osiossa Tämän retken haluaisin tehdä, kuullaan pieni tiiseri Erämessujen Nuotiopiirin ohjelmasta.
Vaikka ulkona satava lumi ei pyöräretkelle houkuttelekaan, on kohta fillarikausi parhaimmillaan. Sitä odotellessa kuullaan mitä Jaakko Kangas kertoo pyöräilijän eväistä ja ravinnosta.
Maaliskuinen Retkiradio on jo hieman kallellaan kohti kevättä, mutta elää silti vielä talvea. Päivän kysymys tehdään Riihimäellä, kun Joppe vie vanhan untuvamakuupussin Joutsenelle pestäväksi. Se jälkeen matkataan kahden vuoden taakse Erämessuille, jossa Retkinikkarin ohjelmalavalla haastatellaan Uudenmaan virkistysalueyhdistyksen Silvaa ja Juusoa. UUVI.fi-sivustolla on upea kokoelma retkikohteita ja haastattelussa kuullaan lisää yhdistyksen toiminnasta ja kohteista.
Retkiradion eväskoriin on tällä kertaa pakattu olutta. Karvilan Panimon Ville johdattelee kuulijat mallasjuomien maailmaan ja esitteleepä yhden uutuudenkin. Ankarat avotunturit on Jussi Jaurolan esittelemä mielenkiintoinen teos, joka kuullaan Retkiradion kirjahyllyn ääressä.
Kevään odotus on korkealla, kun otetaan puhelu Poriin ja kysellään Turkka Aaltoselta mahlan valuttamisesta. Retkiradio kurkistaa menneeseen ja aiheeseen lähdetään Matkailuliiton 1980-luvulla julkaisemista Yrttiopas ja Kulkurin keittokirja -kirjoista. Sulat tiet ja kesä on haaveissa, kun aktiivipyöräilijä Jaakko Kangas paljasta tavoitteensa osiossa Tämän retken haluaisin tehdä.
Retkiradion toimittaa retkeilytoimittaja ja Retkinikkari Joppe Ranta. Seuraa ohjelmaa Instagramissa osoitteesta @retkiradio ja Joppe @retkinikkari-tililtä Instasta, Facebookista ja Yourubesta.
Tuli, liekit, nuotio. Tuttua kaikille, vai onko sittenkään. Nyt otetaan käsittelyyn tulen olemus. Teemaan syvennytään Anssi Romon kanssa. Hänelle tuli on tuttu elementti jo lapsuudesta, mutta puupoltin Juuvia kehitellessään, Anssi perehtyi palamiseen ja palamisen teoriaan hyvin tarkasti.
Tuli tuo valoa, tuli tuo lämpö ja tuli tuo tunnelmaa. Aiheeseen kaivaudutaan Anssin kanssa, mutta jaksossa käydään myös juontaja Joppe Rannan kanssa rakentamassa nuotio. Ohjelmassa kysytäänkin tulen tuntemisen äänimaailmasta. Löydätkö sinä kuulokuvasta nuotion?
Retkeilytoimittaja Ranta on partiokavereineen nuotiolla ja haastattelee Simometsot-lippukunnan jäseniä Retkiradion eväskoriin. Mitähän partiopojat syövät?
Jaksossa luetaan katkelmia Sakari Pälsin vuonna 1944 julkaistusta kirjasta Eräelämän perinteitä ja kuullaan kirjoittajan mietteitä tulen käyttämisestä. Vielä hetkeksi piipahdetaan toimittajan omalla laavulla ja esittelyssä on pieni, mutta kätevä väline tulentekoon.
Tuli-teemasta vaihdetaan pinnan alle, kun Jesse Jokinen esittele mielenkiintoisen kirjan Retkiradion kirjahyllyssä. Siitä jatketaan sujuvasti Tämän retken haluaisin tehdä -osioon, jossa Joonas Ollila muistelee reissujaan ja kertoo mihin hän nyt retkensä suuntaisi.
Jaksossa esiteltyjä asioita on mahdollista katsella kuvina Instagramissa @retkiradio -tilillä.
Pahoittelumme siitä, että ohjelman innokas toimittaja ei esittele itseään ohjelman aikana kertaakaan. Syynä ei ole narsismi tai luulo kuuluisuudesta ja suosikkijuontajuudesta, vaan ihan unohduksesta. Retkiradion tuottaa ja toimittaa retkeilytoimittaja ja @retkinikkari Joppe Ranta. Ohjelma on täysin omakustanne eikä sisällä maksettua mainontaa. Retkiradiota tehdään rakkaudesta lajiin.
Mikäli ohjelmasta tykkäätte, niin pistäkää viestiä retkeilevän väen keskuuteen, että tällaista olisi tarjolla.
Retkiradion kolmas jakso on ennätyspitkä, koska partiopatuilla on paljon asiaa. Talvisena päivänä, Rantapirtin rauhassa, nauhoitetussa jaksossa on vieraana partiopersoona Timo "MUDI" Muttonen. Takkatulen loisteessa, toisen vanhan partiolaisen kanssa, muistellaan partiotaipaleiden alkua ja pohditaanpa myös aivan uusia käänteitä suomalaisessa partiotoiminnassa.
Vahva partiotausta kulkee usein myös aktiivisen retkeilyn kanssa käsi kädessä, ja niin nytkin. Mudi Muttosella on retkeily ollut elämän mittainen harrastus, mutta aika ajoin myös työ. Rupattelun ohessa maistellaan eväitä ja arvioidaan kirjaa. Viikon kysymys vie pitkospuiden maksullisuuteen.
Tarinoinnin katkaisevat Jaakko "Korpi-Jaakko" Heikan Erämessuilla 2022 pitämä esitys vaelluruoista ja Garmin Finlandin Juha Kainuan ja Karttakeskuksen Jaakko Virkkalan kanssa käyty mittelö satelliittinavigaattorin ja paperikartan paremmuudesta. Haastattelijana Retkinikkarin ohjelmalavalla nauhoitetussa pätkässä on Joppe Ranta.
Retkiradion pitkään luvattu uusi tuleminen aloitetaan marraskuussa 2023. Heinolan mökillä nauhoitettua ohjelmaa luotsaa retkeilytoimittaja Joppe Ranta. Jaksossa on kaksi teemaa, perheretkeily ja retkisaippua.
Viime vuoden kesäkuussa Erämessuilla Riihimäellä nauhoitessa pätkässä Retkinikkarin ohjelmalavalla haastattelen Mikko "Peltsi" Peltolaa. Hän kertoo miten itse lapsena on metsissä samoilun aloittanut ja miten nyt kasvattaa kiinteää luontosuhdetta lapsilleen.
Retkiradion toisessa osiossa käydään Heinolan Vuohkalliossa jututtamassa Elsan Ekopajan Mari Tiiraa ja Jenni Äijälää. Saippuatehtailijat kertovat yrityksestään ja sen arvoista sekä keväällä julkistetusta Forst Bath -tuoteperheestä, josta löytyy retkeilijöille, vaeltajille, puskaparkkeilijoille ja mökkiläisille tarkoitetut saippua, shampoo ja pesuaine.
Retkiradio jatkaa osin vanhalla rakentella, joten mukana on myös Eväshetki ja Päivän kysymys. Muuten yhden ihmisen toimittama ohjelma on tunnelmaltaan hieman erilainen, kun kahden juontajan ohjelma oli. Toivottavasti pidätte lopputulokssta. Tervetuloa mukaan
Retkiradion viimeinenkin Radio Majavassa esitetty jakso on julki. Tämä ilmestyi lokakuun puolessa välissä, mutta äänite oli kateissa, joten julkaistaan vasta nyt.
Pääteemana on rallimakkara eli puhutaan autourheiluväen eväistä ja autoista yleensä. Vieraana on automies Sami Lappalainen. Sivuamme rupatellessamme autoasioita hyvin kattavasti, sillä esillä on autourheilua, automatkailua, campingia, harrasteautoja ja vaikka mitä.
Ennen auto-osiota toimittaja Joppe Ranta lukee otteita vanhosta retkeilykäsikirjoista ja siteeraa niitä retken määritteitä, joita Retkiradion alkutaipaleella keräsimme. Ehdimme vielä soittaa Riihimäelle ja kysellä Ninni Manniselta missä tilassa Erämessujen järjestäminen koronan kourissa on. Huomaathan, että haastattelu on tehty syksyllä 2021. Erämessut päästiin järjestämään kesäkuussa 2022.
Tämä on siis viimeinen alkuperäisen konseptin Retkiradio.
Retkiradio is back. Löytyi kuin löytyikin jo kadonneeksi luullut kaksi viimeistä Retkiradion jakso vuodelta 2021. Tässä niistä ensimmäinen eli 9.10.2021 Radio Majavassa soinut jakso, missä jutellaan repuista ja rinkoista sekä kengistä. Vieraana Heiko Riedel, alkujaan Saksan Baijerista lähtenyt, mutta nyt jo parikymmentä vuotta Suomessa asunut retkeilyvälinetukkuri. ibex-sport Oy on Heikon firma ja se tuo maahan mm. Deuter-kantolaitteita ja Meindl-kenkiä. Vaikka nauhoituksesta on jo tovi vierähtänyt, on sisältö aivan kuranttia vielä tänä päivänä. Olkaapa hyvät ja tervetuloa joukkoomme pitkästä aikaa.
Nyt tutustutaan karttoihin, kun vieraiksi saapuvat Johanna Duarte ja Jaakko Virkkala johdattavat juontajat karttamerkkien ja mittakaavojen maailmaan. Ohjelman aikana opitaan miten vihreäkantinen ulkoilukartta eroaa tavallisesta topografikartasta ja millaisia kartoilla varustettuja kirjoja Karttakeskus kustantaa. #retkiradio #kartta #map #karttis #karttakeskus
Retkiradiossa kuullaan kolmen vanhan vieraan miksaus. Uusintapätkissä jutellaan aluksi Vandernetin Antti Blåfieldin kanssa varusteiden huoltamisesta. Sen jälkeen mennään Helsingin rannoille kalaan Antti Mustosen kanssa. Lopuksi jutuissa on Kari "Ruffe" Nurmi, joka kertoo meriseikkailijan urastaan.
Ohjelmassamme huhtikuussa Ruffe julkisti uusimman tempauksensa, seilata kaislaveneellä yli Suomenlahden. Tästä alkukesän seikkailusta on juuri ilmestynyt videosarja, joka löytyy Ruffen youtube-kanavalta.
#retkiradio #3Mix #kolmevierasta
Uudenmaan virkistysalueyhdistyksen eli Uuvin Sini Veuro ja Silva Sallamaa saapuvat Retkiradionon. Juttelemme vieraiden kanssa Uudenmaan retkeilyalueista ja niitä pyörittävästä Uuvista. Utelemme mitä Sini ja Silva syövät retkillä ja missä maisemissa he mieluiten liikkuvat. Paneudumme myös uudistettuun upeaan www.uuvi.fi -sivustoon. (kannattaa käydä kurkkaamassa se jo nyt). Tuttuun tyyliin ohjelmaa luotsaavat Aniko Lehtinen ja Joppe Ranta.
#retkiradio #uuvi #retkeily
Retkiradion lehtikatsaus kurkistaa paperilehtien maailmaan. Studiossa alan ykköslehtien, Retki-lehden Petri Laine ja Erä-lehden Marko Korhonen. Jutellaan printtimedian tilasta, molempien lehtien historiasta ja nykypäivästä. Ohjelmassa katsastetaan molempien lehtien uusimman numeron täkyartikkelit ja totta kai tutustutaan näiden tekijämiesten retkeilytaustoihin.
#retkiradio #lehtikatsaus #retkilehti #erälehti
Retkiradiossa kurkistetaan retkeilyvarusteisiin jälleenmyyjän vinkkelistä. Vieraaksi saapuu Varuste.netin Ilkka Rajakallio, joka kertoo miten Mannerheimintien kellarista on ponnistettu yhdeksi alan johtavista kaupoista. Ilkka muistelee, miten he 17 vuotta sitten starttasivat nettikaupan ja kiilasivat perinteisten kivijalkaliikkeiden internetmyymälöiden ohi. Juttelemme millaista on ison yrityksen pyörittäminen ja miten luonto on edelleen Varuste.netin omistajille tärkeä paikka. Eväät ohjelmaan tuo Anikó Lehtinen ja viikon kirjan retkinikkari Joppe Ranta
Kun kymmenien retkeilykirjojen ja satojen retkeilyartikkeleiden kirjoittaja Jouni Laaksonen saapuu etelään, napattiin hänet heti Retkiradion vieraaksi. Ohjelmassa jutellaan kirjoista, kirjoittamisesta, retkistä, tunnelmista ja vähän varusteistakin. #retkiradio #jounilaaksonen
Retkiradion syyskauden startti. Aloitamme komeasti, sillä ensimmäinen vieraamme on Monni Himari, Pohjois-Norjaan muuttanut bloggari, retkeilytoimittaja, kirjailija ja muutenkin mukava ihminen. Juttelemme kaikenlaista retkeilystä, kalastuksesta, ihmissuhteista, ilmastosta ja paljosta muusta. Tuttuun tapaan syömme eväitä ja luemme kirjaa. Ohjelma tulee Radio Majavan Studiolta, jossa namikoita vääntää Anikó Lehtinen ja instakuvat ottaa Joppe Ranta. Hyppää kyytiin.
Retkiradio riippuu maan ja taivaan välillä, kun studioon saapuu Ari Grönlund. Riippumattoretkeilyn guru tutustuttaa aiheeseen ja kertoo kaiken mitä tästä genrestä tarvitsee tietää. Lähetyksessä kerrotaan nukkuma-asennosta ja paljastetaan miten riipparissa pärjää jopa talvella. Puunhalaajia ihmettelee Aniko Lehtinen ja maahan kiepsahtaa Joppe Ranta.