Sodat ja konfliktit mielletään maskuliinisiksi, ja kärsimys liitetään ensisijaisesti miehiin. Kärsijöitä ovat kuitenkin myös kotiin jäävät, koska heidän pitää työntää tunteensa syrjään, ja sodasta palaa traumatisoituneita miehiä. Miten feministinen ulkopolitiikka voi auttaa maita psyykkisessä jälleenrakentamisessa – ja miten huolehditaan, ettei naisten ja vähemmistöjen asema romahda kriisin jälkeen? Silti muuallakin kuin kriisimaissa poljetaan naisten oikeuksia. EU:hun kuuluu abortin edelleen kieltäviä maita, Euroopassa leviää antigender-liike ja pohjoisen hyvinvointivaltioissa pahoinpidellään naisia. Olisiko Suomella edes varaa sitoutua feministiseen ulkopolitiikkaan?