Vuosi vuodelta yhä useampi aikuisten joukkue lopetetaan. Mitkä asiat ovat johtaneet tähän ''trendiin''? Millaisia tulevaisuudenkuvia näemme aikuisten sarjoissa? Mikä on parasta aikuisurheilussa? Muun muassa näistä asioista keskustelemme uusimmassa jaksossa!
HIT-podcastin 40. jakso korkattiin kutsumalla kaksi pitkän linjan junioreiden cheermaajoukkueiden valmentajaa haastatteluun; Sofia Rissanen, tutummin Sofka, junioreiden sekamaajoukkueesta ja Emilia Granholm, tutummin Emppu, juniorityttöjen maajoukkueesta.
Sofka on ollut ensikerran MM-valmentajana keväällä 2017 ja Emppu keväällä 2018. Suomi on niittänyt vuodesta toiseen upeaa menestystä kansainvälisillä matoilla ja Sofka ja Emppu ovatkin olleet lähes joka kerta valmentamassa joukkueita huipputuloksiin. Miten voittava ohjelma rakentuu? Mitkä asiat ovat muuttuneet vuosien varrella ja millaisia tulevaisuuden kuvia heillä on MM-kisoihin ja lajin kehitykseen?
Jätä kommentteja jaksosta, välitämme kommentit eteenpäin Sofkalle ja Empulle 💙
Kevät on hurahtanut ohi ja podi jäi jälleen kerran tauolle. Nyt on kuitenkin aika palata mikkien ääreen ja vastata teidän kysymyksiinne; Miksi olimme tauolla? Miksei Elina jatkanut BBllä? Mitä ajatuksia tuoreet EM-kisat herättivät meissä?
Mitä te haluaisitte kuulla meiltä? Jättäkää kommentteja jakson kommenttikehään tai olkaa meihin suoraan yhteydessä Instagramissa - pyrimme toteuttamaan toiveet 💙
For the first time EVER...
HIT-podcast is brought to you in English!! 💙 In this episode we'll introduce ourselves to our international listeners and talk about the recent Nordic Championships that were held in Helsingborg in January. Kaapo shares some insider information on coaches perspective and Elina gives a spectators view on the competition 🏆
If you're new here; please leave review and share your ideas to us! All ideas are welcome and we'd love to get feedback as well.
Cheerleadingin kulttuuriin kuuluu suuret joukkuekoot. Tällöin osa urheilijoista on kisakaudella ''varalla''. Vaikka tämä on tuttu ilmiö, herättää se paljon erilaisia tunteita. Tässä jaksossa puretaan varaurheilijuutta.
Millaista on olla varakokoonpanossa? Mitä näkökulmia meillä herää ilmiöön urheilijan ja valmentajan näkökulmasta? 💬
Mitä pidit jaksosta? Kerro meille!
DISCLAIMER: Jaksossa EI ole mikrofonien ääniraitaa, pahoittelut!
Kiva nähdä teitä pitkästä aikaa! 💙 Tässä jaksossa muistellaan vuotta 2024 ja pohditaan tulevan vuoden odotuksia ja tapahtumia. Mitä kaikkea kävikään viime vuonna ja toisaalta mitä voi tältä vuodelta odottaa?Jätä meille palautetta! Kommentoi tai täytä Instagramin biosta löytyvä palautelomake 📝
Team Kettuset - tutummin siis Caterina ja Lotte Kettunen - pääsevät The World Games series -kisamatkan päätteeksi HIT-podcastin vieraiksi purkamaan kisamatkan ajatuksia. Maailmanluokan kilpailutapahtuma oli upea kokemus, mutta yllättäviltä käänteiltä ei vältytty: lentoliput tulivat viimetipassa, kisainfoja sai odotella viimeiseen iltaan ja kisapaikalla tapahtui odottamattomia käänteitä!
Catti ja Lotte jakavat unohtumattoman kilpailumatkan ajatuksia ja kokemuksia meille kuunneltavaksi! Jaksossa päästään myös fiilistelemään tanssituplien tulevaisuutta.
Mitä ajatuksia jakso herätti? Kerro meille! 💙
Kesälaitumilta on palattu sateiseen syksyyn. Kolmen kuukauden aikana on sattunut ja tapahtunut vaikka ja mitä & tässä jaksossa kertaillaankin viimeisimmät tapahtumat! Sen lisäksi innostumme keskustelemaan tuoreista maajoukkueista & cheerin nykytilanteesta Suomessa. Kuuntele jakso ja jätä palautetta! 💙
EM-kilpailut 2024 käytiin Norjan Oslofjord Convention centerissä kesäkuun lopussa. Suomalaisedustus kisoissa oli huikea ja Norja jätti ison jäljen EM-historiaan järjestelyineen: edistykselliset kisat puhuttivat niin osallistujia, kuin somen kautta kisatunnelmia seuranneita ihmisiä! Millaisia tunteita koettiin paikan päällä & mitä kulisseissa tapahtui? Millaista menestystä Suomi takoi kisoissa? Kuuntele jakso ja ota selvää! 🏆
SM-kilpailut 2024 käytiin Metro Areenalla 15-.16.6. ja tässä jaksossa päästään fiilistelemään kisoja kolmesta eri perspektiivistä! Mukana fiilistelemässä aiemmista jaksoista tuttu Aaro, joka oli vastuussa kilpailujen sosiaalisesta mediasta ja täten näki jokaisen suorituksen parhaalta paikalta.
Mitkä suoritukset painuivat mieleen ja millainen tunnelma oli kisapaikalla? Tätä ja paljon muuta luvassa tässä jaksossa! #cheerSM2024
Jakso jäi hieman rennomman puoleiseksi, mitä pidit jaksosta? Kerro meille!
Toukokuu vierähti ohi vauhdilla & nyt on katseet kesässä ja Suomen cheerkauden huipennuksessa! Mutta mitä meille kuuluu? Mitä ollaan puuhailtu kulunut kuukausi, kun podi on ollut hiljainen? 💤
Jaksossa otetaan todellinen uutiskatsaus, sillä cheeryhteisö on kuullut MELKOISIA uutisia muun muassa naisten maajoukkueen valmennustiimistä, ensi kauden ohjelmien kestosta ja uusista arvokisoista! Tervetuloa kuuntelemaan ajankohtaiset uutiset meidän elämistä ja cheeryhteisön tulevaisuudesta! ⭐️
HITTI VAI HUTI TEKEE PALUUN! 😎 Tuttuun tapaan pääsemme arvioimaan erilaisia lajikulttuurin ilmiöitä ja taitoja arvosanoin HITTI vai HUTI! Jaksossa fiilistellään myös tällä viikolla alkavia cheerleadingin MM-kisoja ja keskustellaan meidän ennakko-odotuksista... 🏆
Mitä pidit jaksosta? Kerro meille! 💬
Uudessa jaksossa vieraana FTC Gorillaz -urheilijat Anton Hellström ja Janna Rautionaho! Janna muutti Rovaniemeltä Helsinkiin cheerin perässä ja sai paikan sekamaajoukkueessa, kunnes pysähdyttävä uutinen sekamaajoukkueen lopettamisesta kävi ilmi 😔 Mitä ajatuksia tämä herätti ja mitä syitä taustalla oli?
Jaksossa keskustellaan myös aikuisurheilijan taloudellisista haasteista, lajin sponsoroinnista ja tulevaisuudenkuvista. Miten saisimme sponsorointia lisättyä ja pitäisikö joitain vaatimuksia vähentää?
Mitä pidit jaksosta? Kerro meille! 💙
Juniorisekasarjasta puhuttaessa nousee ajatus näyttävistä paristunteista, korkeista heitoista ja kansainvälisistä mestaruuksista. Millainen todellisuus on skenen sisällä? 💭Mistä asioista kamppaillaan ja millainen työtaakka sisältyy junnuseka valmentajalle?
Tässä jaksossa pohditaan omia kokemuksia junnusekaskenestä ja toisaalta listataan myös skenelle uniikkeja piirteitä ja saavutuksia. Keskustelemme sarjan historiasta ja sen trendeistä ja toisaalta huolenaiheista, joita skenen osalliset kokevat.
Halutko olla tukemassa junnusekaskenen tulevaisuutta? Ota rohkeasti poika mukaan treeneihin tai vinkkaa lähialueen seurojen toimintaa! Voimme yhdessä rakentaa tulevaisuutta Suomen juniorisekajoukkueille 💙
'Kohti MM-kisoja' -sarjan kolmannessa jaksossa vieraina naisten maajoukkueen kapteenit Emmi Reenkola ja Tuuve Häkkinen! 💙🇫🇮
Nelinkertaiset maailmanmestarit jakavat kokemuksia niin MM-valmistautumisen saralta, kuin arvokkaita ajatuksia naisurheilun nykytilanteesta. Pohdimme muun muassa lajin näkyvyyttä ja rahoitusta, sekä saamme kuulla hyviä vinkkejä naisten maajoukkueesta kiinnostuneille!
Voit tukea naisten maajoukkueen urheilijoita Mobilepay-lahjoituksella! 🇫🇮
Aikavälillä 1.1.-30.4.2024 tehdyt lahjoitukset menevät suoraan NMJ matkakulujen kattamiseen. Kaikki summat auttavat, voit laittaa vaikkapa vain 2€ 🫶
Näin teet lahjoituksen MobilePaylla 👇
1. Avaa MobilePay -sovellus
2. Klikkaa "Lähetä"
3. Syötä 5-numeroinen lyhytnumero: 62099 (SCL Naisten maajoukkuetoiminnan tuki)
4. Syötä summa jonka haluat lahjoittaa
5. Hyväksy lahjoitus pyyhkäisemällä
*Rahankeräyksen järjestäjä on Suomen Cheerleadingliitto ry
Mitä pidit jaksosta? Kerro ja jätä tsempit naisten maajoukkueelle kisavalmistautumiseen! 🤩
’Kohti MM-kisoja’ -sarjan toisessa jaksossa hypätään cheertanssin pyörteisiin! 🤍🌀 Mukana aikuisten tanssimaajoukkueesta Meri Kvick ja junioreiden tanssimaajoukkueesta Jenna Vuoristo. Jaksossa perehdytään cheertanssiin lajina, tanssimaajoukkueiden strategioista MM-kisojen huipulle ja millaista pohjatyötä joukkueet ovat tähän mennessä tehneet. Saamme muutamat herkulliset sneak peekit ohjelmiin, joka jättää sopivasti jännitystä ensiesiintymisiin...
Tämä oli erittäin mielenkiintoinen jakso cheervalmentajien näkökulmasta, mitä sinä pidit jaksosta? Jätä palautetta! 💙
Jakso 25 ja aivan MIELETÖN vieras! 🤩 Jaana pääsee avartamaan meidän näkökulmaa tuomaroinnin saloista usean vuosikymmenen lajihistorialla, sekä lähes 12 vuoden tuomarikokemuksella. Millaista on konkreettisesti istua tuomaristossa ja arvioida ohjelmia? Mitä yllättäviä hetkiä on tullut uran aikana?
Tämä jakso jäi teknisistä haasteista johtuen pelkäksi äänijaksoksi. Jaksossa on äänessä epätasapainoa, pahoittelut!
Tervetuloa seuraamaan uutta 'Kohti MM-kisoja' -sarjaa! 💙🇫🇮 Tässä sarjassa haastatellaan urheilijoita kaikista maajoukkueista ja päästään syventymään maajoukkueiden arkeen, valmistautumiseen kohti MM-kisoja ja ennakko-odotuksiin. MM-kisat kilpaillaan 24.-26.4. Orlandossa, Yhdysvalloissa 🇺🇸
Ensimmäisessä jaksossa mukana junioreiden sekamaajoukkueen urheilija Niia Alén, sekä junioreiden tyttöjen maajoukkueen urheilija Veera Juvonen. Jaksossa syvennytään joukkueiden kauteen ja keskustellaan hieman odotuksista ja tavoitteista MM-kisoihin.
Hyvää ystävänpäivää! ❤️ Tässä jaksossa vieraina Niklas Niskanen ja Lili Siiskonen.
Niku ja Lili pääsevät jakamaan meille vinkkejä ja kokemuksia cheerin ja parisuhteen yhdistämisestä. Millaista on harrastaa yhteistä lajia? Miten onnistuu parisuhde samassa joukkueessa? 🤯 Tule selvittämään, mitä mutkia matkan varrella on ja onko paluuta lajiin suunniteltu...?