Aina tulossa ja menossa. Löytääkö muiden kanssa kilpaa kipittäessä koskaan itseään? Voiko pysähtymällä tavoittaa jotain, joka kiireessä vilahtaa ohi? Tässä jaksossa pohdin Kendrick Lamarin lainausta: “I don’t want to be something that just comes and goes.”
En halua vain jotain ohimenevää. En itselleni, enkä muille. Joskus pysähtyminen on ainoa keino kuulla, mitä kaikkea elämä yrittääkään kertoa.
Kiitos kun kuuntelit!
- Hatsolo
Mä tykkään hitaista aamuista. Siitä, kun ei ole kiire mihinkään, ja saa aloittaa päivän juuri omassa tahdissa. Mä tykkään kahvin tuoksusta ja aamuauringon sarastuksesta. Mä tykkään siitä, miltä villasukat tuntuvat varpaissa ja jalkapohjissa.
Tämä nauhoitus on kiitos hitaille aamuille ja sille, että saa kasvaa kaikessa rauhassa, piilossa maailman katseilta, ja tunnustella sitä, mikä tuntuu hyvältä itselle.
Tämä nauhoite on hitaille aamuille.
