Jaksossa Hilkka ja Petra palaavat pitkältä kesälomalta ja juttelevat raskausuutisista. Ihanaa olla taas linjoilla!
Onko milleniaalit muka vanhoja? Meistä tämä on törkeä väite! Vaikkakin ikänäkö ja harmaat hiukset vaivaavat, ja milleniaalimeemit kolahtavat.
Lisäksi pohditaan konflikteja lasten edessä – Petra ajatteli erään kinan jälkeen traumatisoineensa lapsen, mutta tarkemmin ajatellen päädyimme siihen, että lasten edessä riitelyssä on myös ehdottomasti hyviä kasvatuksellisia puolia!
Ja disclaimerina: tässä jaksossa puhutaan arjen tavallisista kinoista, riidoista ja konflikteista, ei fyysisistä, toksisista tai lapselle muuten pelottavista tilanteista.
Hilkka odottaa kesäloman alkua kovasti ja on keksinyt mielestään nerokkaan strategian loman aloitukseen. Petralla puolestaan ei ole varsinaisia lomasuunnitelmia, mutta muutamia ideoita päiväretkikohteiksi.
Molemmat ovat samaa mieltä siitä, että parasta on, kun eri päiville on eri määränpää, sillä let's face it: kaikki viihtyvät paremmin ja itse pääsee helpommalla! Siispä edulliset ja eri säihin sopivat kohteet on hyvä koostaa listaksi, jolta voi sitten valita kuhunkin päivään kivan retkisuunnitelman.
Kesä on täällä - mikä oivallinen aika opetella eroon vaiposta! Petra jakaa internetin testatun ja hyväksi havaitun pillivinkin pönttöharjoitteluun. Keskustelussa päästään taas myös sukupuolen äärelle: kuinka vastailla lapsen kysymyksiin sukupuolesta ja omasta anatomiasta? Tai kuinka ylipäätään puhua tärkeistä aiheista, joista ei kuitenkaan osaa puhua täydellisesti?
Tässä jaksossa pohditaan, kuinka tukea lapsen kaveritaitoja eri ikävaiheissa. Kädestä ottaminen, lyöminen ja töniminen, määräily ja komentaminen ovat 1-2-vuotiaiden kanssa tuttua kauraa, pikkuhiljaa myös onneksi anteeksi pyytäminen. Hilkka peräänkuuluttaa myös sitä, että vanhemman vastuulla on varmistaa vielä isompienkin lasten kanssa, että kaikilla on leikkiessä kivaa – mutta missä vaiheessa vastuu tulee luovuttaa lapsille? Nähdäänkö Hilkka vielä koululaisen välitunneilla fasilitoimassa leikkejä? Kuuntele jakso ja jaa omat ajatuksesi esim. meidän Insta-tilillä @tuttifruttipodi!
Petra antoi lapsen synttärit tekoälyn proikkaroitavaksi, kuinka nerokasta! Kaksivuotiaat ovat kunnostautuneet erityisesti kakka-aiheisissa jutuissa ja opettelevat vitsien kertomista.
Keskustelussa tällä kertaa mm. se, kuinka tulisi toimia, kun triggeröityy lapsen toiminnasta – milloin ja miten negatiivisia tunteita kannattaa sanoittaa ja millaisia huonoja käytösmalleja olemme tunnistaneet. Lisäksi puhutaan mökötyksestä ja siitä, miksi puolisolta on niin paljon vaikeampaa pyytää anteeksi kuin lapsilta?
Petralla on jaettavana monta upeaa onnistumista, kun taas Hilkan vanhemmuutta on värittänyt viime aikoina jatkuva epäonnistuminen. Puhutaan myös aikuisten halisängystä ja siitä, kuinka vanhemmuus on samaan aikaan universaali sekä täydellisen ainutlaatuinen kokemus.
Tässä tulee Tuttifrutin ensimmäinen minicast!
Päiväkodissa kerrottiin lasten jokavuotisesta keväthulluudesta. Oletteko huomanneet saman?
Petra kertoo myös oman perheen tavasta, joka liittyy lapsen ruokailuun ja jota monet ovat ääneen kummastelleet. Onko tässä hyvää ruokakasvatusta tukeva oivallus vai onko kyseessä vain erikoinen toimintatapa? Kuuntele minicast ja kerro meille mielipiteesi!
Täällä taas pitkän talviloman jälkeen! Tänään puhuttaa epäreiluuden tunteet ja viha. Mikä kaikki puolison kanssa (ja työpaikalla) aiheuttaa näitä tunteita ja mistä ne johtuvat? Voiko puolisoaan vihata ja samalla rakastaa? Mukana vahvasti myös Hanne Kettusen Väsyneet naiset -kirjan inspiroima kirjakerhohetki ja esimerkkejä siitä, mitä itse aiomme tehdä jatkossa toisin jotta elämä olisi vähän vähemmän kuormittavaa ja enemmän reilua.
Jatkossa podijaksot julkaistaan kahden viikon välein ja joskus saatetaan tehdä välissä myös minicasteja.
Uudet älylaitesuositukset tulivat ja innostivat meidät keskustelemaan lasten ja koko perheen ruutuajasta. Toinen meistä on yllättävän höveli ruutuajan määrän kanssa. Toisella puoliso on ollut aktiivinen tämän aihealueen linjauksissa ja pitänyt perheen ruodussa.
Hilkka käy myös läpi kuratoimansa "vihreän listan", eli hitaat ja muutenkin hyvät ohjelmat pienille lapsille – tästä siis hyvät vinkit talteen! Mitä sisältääkään Hilkan vihalista? Kuuntele jakso ja se selviää.
Tämä on vuoden viimeinen jakso. Voit lähettää meille aihetoiveita tulevalle vuodelle esimerkiksi Instagramissa @tuttifruttipodi.
Tänään Tuttifrutissa on virittäydytään jouluun. Hilkan perheessä on totuus- ja joulupukkikriisi. Petra on puolestaan väkertänyt rakkausjoulukalenterin valmiiksi ja valmistautuu tunnelmalliseen mökkijouluun. Lopuksi puhutaan myös päiväkodista, jonne Hilkan nuorimmainen suuntaa lomien jälkeen. Miltä tuntuu päiväkodin aloitus (ei oikein miltään) tai saada palautetta omasta lapsesta (paljolta!)?
Korontarkistuspäivä ja kummastuttavat pankkiviestit kirvoittivat Petran ja Hilkan jakamaan noloja mokiaan huijausviesteihin haksahtamisesta (kyllä, toisella meistä oli näitä useita!) sekä verottajan kanssa möhlimisestä.
Lisäksi spekuloimme ja yritämme ymmärtää Lohjan synnytysosaston sulkuun liittyneitä tilanteita sekä suuntaamme katseemme jo ensi kevään kunta- ja aluevaaleihin.
Hilkka on muuttunut nainen ja ostanut juoksukurssin! Sporttikevään -25 mahdollistaa lyhennetty työaika (myös puolison!) ja menopaussin pelko. Petralla on kauniita sanoja puolisostaan ja viisaita ajatuksia parinvalinnasta.
Jaksossa sukelletaan pienen terapiaistunnon siivittämänä kiltin tytön syndroomasta politiikan syövereihin. Miten 90-luvun tunkkaiset naisasenteet ja kyseenalaiset opettajien näkökulmat näkyvät tämän päivän elämässä parisuhde- ja perhedynamiikasta työuraan asti?
Petra avaa ikävimpiä piirteitään ihmisenä tajuttuaan niiden taustatekijöitä – sehän on ensimmäinen askel kehitykseen.
Pohdimme myös, kuinka tämän kaiken myötä maailman tasa-arvoistuminen näkyy nyt naisten ja miesten välisen asenneilmapiirin kasvavana kuiluna ja radikaalien poliittisten hahmojen kannatuksena. Näemme kuitenkin reittejä myös valoisampaan tulevaisuuteen tunnetaistoisten ja empaattisten kasvavien lasten myötä. 🤞
Petra on kokenut voimakkaita haamupotkuja ja käynyt gynellä. Lääkärillä oli paljon painavaa sanottavaa esimerkiksi ovulaatiotikutuksesta (älä tee sitä!). Hilkka erotuomaroi Petran ja äidin välistä erimielisyyttä: montako kysymystä taaperolta saa kysyä? Entä onko ovulaatioseksi on ainoa asia mitä mies ei halua optimoida?
Marraskuu on käynnistynyt ja mikäs se muukaan siellä mietityttää kuin joulu! Tuttifrutissa pohditaan joulukalenteriasioita – minkälaiset ratkaisut sopivat pienille lapsille ja miten kenties ehkäistä joulukalenterien mahdollisia lieveilmiöitä.
Lisäksi keskustelussa on eri ikävaiheiden uhmat ja niihin liittyvät erityispirteet sekä taustastasyyt. Mutta kuinka vanhempana selvitä niistä kunnialla?
Hilkka on ollut puolisonsa kanssa yön yli -treffeillä – ekaa kertaa yli neljään vuoteen! Miten meni ja miksi vasta nyt? Petra on ottanut Vossin vinkit käyttöön ja väistänyt niillä kotona muutamankin riidan. Millaista on hyvä riitely ja miten itseään voi kehittää riitelijänä?
Tuttifrutissa pureudutaan jälleen haastavaan aiheeseen lasten kanssa – ilmastokriisiin. Minkälaisia valintoja Hilkka ja Petra ovat perheineen tehneet? Miten keskustella aiheesta lasten kanssa? Hilkka haluaisi päästä eroon vastakkainasettelusta ja keskittyä kulutuksen kohtuullistamiseen. Jaksossa pohditaan mm., minkälaisia matalan kynnyksen asioita voi tehdä planetaaristen rajojen puitteissa. Sivuraiteina myös välikausikengät sekä sairaan lapsen hoitopalvelu.
Petra on perehtynyt huijarisyndroomaan ja siihen miten se syntyy (lapsuudessa tietenkin!). Miten sen voisi välttää? Huijarisyndroomasta päästään kierrepallolla myös Kahnemanin oppeihin sekä lopulta siihen kuinka vanhempien uupumus on kansantauti. Olisko lapset sittenkin pitänyt vain hankkia paljon nuorempana eikä stressata niin paljon? Nyt ne olisi jo koulussa!