
Kaupan alalla asiakasryhmä on varmuudella moninainen. Tämä vaatii myös teknologian kehittäjätiimiltä laaja-alaista ajattelua ja todellista asiakaskeskeisyyttä. Kaupan teknologia näkyy kuluttajille etukortteina, digitaalisina hintalappuina hyllyn reunassa sekä silloin kun tarjolla on tarpeeksi todella suosittuja elintarvikkeita.
Kirsi Saarikko toimii IT- ja digijohtaja vähittäiskaupan verkkokaupoissa ja myymälätoiminnoissa SOK:lla. Hän on urallaan nähnyt monia toimialoja, jota pitääkin teknologialalla työskentelyn yhtenä parhaista puolista.
Heini Dahlström työskentelee asiakkuusjohtajana SOK:lla vastuualueena asiakasomistajuus, vihreä S-Etukortti, ja sen palvelut digissä ja kivijalassa. Heinin mukaan teknologian kanssa työskentelyssä on hyötyä rohkeudesta ja uteliaisuudesta: ala muuttuu jatkuvasti, joten myös työntekijä saa uudistaa itseään usein.
“Haaste kaikille alalla - ja tulevaisuudessa vielä enemmän - on se, että ei voi tyytyä vain siihen että oppinut jonkun yhden asian. Koko ajan pitää olla vähän tutka päällä, ymmärtää ja olla kiinnostunut.” - Kirsi Saarikko