Mitä aika on ja miten aika on? Voiko edes sanoa, että aika on. Ainakin voi kysyä: miten aikaa jäljitetään, koetaan, viivytetään ja paetaan? Jaksossa esitetään neljä tapaa ajatella aikaa Aristoteleen, Heideggerin, Derridan, Bergsonin ja Deleuzen pohjalta. Sisällysluetteloa: - kaksi suurta perinnettä ajan ajatteluun länsimaisessa filosofiassa: Aristoteles & luonnontieteen valtavirta (aika liikkeen lukuna) vs. Augustinus ja eksistentiaalifilosofian perinne (aika koettuna menneisyytenä, nykyisyytenä ja tulevaisuutena) - ongelma: kumpikin perinne esittää itsensä ensisijaisena - "objektiivista" aikaa ei voi perustaa ilman että viitataan aina johonkin toiseen rytmiseen viitekehykseen mitattavan asian ulkopuolella - aika omiin tarpeisiin luotuna konstruktiona ja nykyfysiikan popularisointien kantoja tähän - Heidegger: inhimillinen oleminen ajallistavana ja ekstaattisena - mikä on ajan ja materian suhde? - Bergson: aika viiveenä ja sitkeänä, itsepäisenä, itsestään eroavana kestona - Deleuze: Kronos-aika ja Aion-aika - vauvan nauru, puiden lehdet hiirenkorvalla toukokuussa, oluen ensimmäinen puraisu kielellä, Pentti Saarikosken lauseenrytmi, räppäreiden flow ja painotus Luettavaa: Hans Ruin: Time as Ek-stasis and Trace of the Otherhttps://www.diva-portal.org/smash/get/diva2:482608/FULLTEXT01.pdf Jakso jatkaa edellistä jaksoa (Materialismin riittämättömyys ja liiallisuus) mutta toimii myös itsenäisesti.