Psykoanalyysi perustuu puheen kuuntelemiseen. Sekä Freud että Lacan oppivat analyytikoiksi kuuntelemalla potilaitaan. Entä voiko itseään kuulla kuuntelemalla? Miten torjunta, tiedostamaton, transferenssi, oireet ja aukot ilmenevät psykoanalyyttiselle kuuntelijalle? Miksi oman puheen kuuleminen nauhalta on niin kiusallista? Ja kuinka käy, kun ihmiset oppivat yhä enemmän katsomaan itseään videolta? Hyvät kuuntelijat ovat harvassa, koska meillä on tapana kuulla kaikki suhteessa itseemme. Tyypillinen tapa kuunnella on kiertää kuunneltu asia itsemme ympärille: silloin emme enää kuule toista, vaan oman egomme. Vaikeinta on kuulla se, mikä on uutta tai eroavaa, mikä eroaa tai on ristiriidassa sen kanssa, mitä ollaan aikaisemmin opittu. Sama ongelma ilmenee, jos lukee filosofista tekstiä. Jaksossa yritetään seurata Bruce Finkin ohjetta: analyytikoina meidän on päästävä eroon empatiasta ja samastumisesta, koska ne estävät kuuntelun. Sulattamalla toisen kokemus omaan itseen toisesta ei opita mitään. Oikeastaan kannattaa lopettaa myös yrittämästä ymmärtää. "Toisen asemaan asettumisen" ja "ymmärtämisen" sijaan voimme kuunnella. Lukemista: Fink: Fundamentals of Psychoanalytic Technique. A Lacanian Approach for Practioners (2007) Freud: Neuvoja lääkärille joka harjoittaa psykoanalyysia (1912)