
Millaista reittiä Itä-Helsingin nuori kulkee Perhon kokkikoulusta pääomasijoittajaksi? Mitä tapahtuu uralle, kun auktoriteettikammo on niin vahva, että yrittäjyys jää ainoaksi vaihtoehdoksi? Kuinka rakennetaan vahva brändi ja asiakaskokemus, joka kestää niin myötä- kuin vastoinkäymiset? Ja mitä käy kasvavalle konsulttiyritykselle, kun sen johtoon palkataan täysin väärä toimari?
Arto Martonen on pääomasijoittaja (Boa Group) ja sarjayrittäjä, joka päätti jo nuoresta elää elämää omilla ehdoillaan. Näyttämisenhalua täynnä ollut 26-vuotias perustikin firman keskellä lamaa. Siitä kasvoi Motley - yksi Suomen menestyneimmistä digitaalisten palveluiden suunnitteluyrityksistä. Sen asiakkaina oli sekä suomalaisten rakastamia brändejä että maan suurimpia pörssiyhtiöitä.
Vuosien varrella Artosta muovautui yksi Suomen arvostetuimmista brändivisionääreistä ja digitaalisen transformaation strategeista. Hänen yrittäjäuransa on todistus siitä, että menestys ei synny pelkästään suunnittelmista, vaan rohkeista päätöksistä ja oman intohimon seuraamisesta.
Arto vauhdittaa edelleen kasvua ja innovaatiota sijoittajana ja hallitustyön kautta - yhä kravaateja kaihtavana elämän nautiskelijana. Hän muistuttaa, ettei elämä ole niin vakavaa: työstä voi ja kuuluu nauttia. Omaa intohimoa kannattaa seurata, vaikka maailma olisi eri mieltä. Ja erityisesti nuorena, tulevaisuuden ei tarvitse olla kiveen hakattua - sillä on hyvin mahdollista, että unelmien työpaikkaa tai toimialaa ei ole vielä edes olemassa.
Arton tarina on rohkea, rehellinen ja inspiroiva - sellainen, jonka jokaisen itseään etsivän nuoren tulisi kuulla.
+
VIERAANA: