Kevätkaudella 2022 Raamattuohjelma Hetkisessä keskustellaan Raamatun lukemisesta ja tutustutaan raamattulähettiläisiin ja erilaisiin tapoihin viedä Raamatun sanomaa eteenpäin. Tässä jaksossa vieraana on nuorisotyönohjaaja Santtu Perkiö, jonka kanssa keskustellaan Raamatun käytöstä rippikoulussa ja Andreas-kummitoiminnasta. Toimittajana Anu Ylhäisi. Ohjelman on tuottanut Raamatunlukijain Liitto ja se on lähetetty aiemmin Radio Patmoksessa.
Kuuntele myös uusi RaamattuStartti Podcast!
Neljä kertaa vuodessa ilmestyvän Hetkinen Raamatun lukemiseen -lehden voi tilata osoitteesta rll.fi/hetkinen
Kevätkaudella 2022 Raamattuohjelma Hetkisessä keskustellaan Raamatun lukemisesta ja tutustutaan raamattulähettiläisiin ja erilaisiin tapoihin viedä Raamatun sanomaa eteenpäin. Tässä jaksossa vieraana on Verkosto-seurakunnan kasvatustyön koordinaattori Meri Hannikainen, jonka kanssa keskustellaan LUMO-elokuvista ja uusista työmuodoista seurakunnan kasvatustyössä. Toimittajana Anu Ylhäisi. Ohjelman on tuottanut Raamatunlukijain Liitto ja se on lähetetty aiemmin Radio Patmoksessa.
Neljä kertaa vuodessa ilmestyvän Hetkinen Raamatun lukemiseen -lehden voi tilata osoitteesta rll.fi/hetkinen
Kevätkaudella 2022 Raamattuohjelma Hetkisessä keskustellaan Raamatun lukemisesta ja tutustutaan raamattulähettiläisiin ja erilaisiin tapoihin viedä Raamatun sanomaa eteenpäin. Tässä jaksossa vieraana on diakoni ja kotiäiti Heidi Viita-Virtanen, jonka kanssa keskustellaan Raamatun lukemisesta elämän ruuhkavuosina. Toimittajana Anu Ylhäisi. Ohjelman on tuottanut Raamatunlukijain Liitto ja se on lähetetty aiemmin Radio Patmoksessa.
Neljä kertaa vuodessa ilmestyvän Hetkinen Raamatun lukemiseen -lehden voi tilata osoitteesta rll.fi/hetkinen
Kevätkaudella 2022 Raamattuohjelma Hetkisessä keskustellaan Raamatun lukemisesta ja tutustutaan raamattulähettiläisiin ja erilaisiin tapoihin viedä Raamatun sanomaa eteenpäin. Tässä jaksossa vieraana on muusikko ja ääninäyttelijä Pekka Laukkarinen, jonka kanssa keskustellaan Raamatun lukemisesta ääneen ja RaamattuStartista. Toimittajana Anu Ylhäisi. Ohjelman on tuottanut Raamatunlukijain Liitto ja se on lähetetty aiemmin Radio Patmoksessa.
Neljä kertaa vuodessa ilmestyvän Hetkinen Raamatun lukemiseen -lehden voi tilata osoitteesta rll.fi/hetkinen
Kevätkaudella 2022 Raamattuohjelma Hetkisessä keskustellaan Raamatun lukemisesta ja tutustutaan raamattulähettiläisiin ja erilaisiin tapoihin viedä Raamatun sanomaa eteenpäin. Tässä jaksossa vieraana on Suomen Operaatio Mobilisaation toiminnanjohtaja Arno Alajoki, jonka kanssa keskustellaan siitä, miten Raamatun sanoma vaikuttaa yksilöön ja yhteiskuntaan. Toimittajana Anu Ylhäisi. Ohjelman on tuottanut Raamatunlukijain Liitto ja se on lähetetty aiemmin Radio Patmoksessa.
Neljä kertaa vuodessa ilmestyvän Hetkinen Raamatun lukemiseen -lehden voi tilata osoitteesta rll.fi/hetkinen
Kevätkaudella 2022 Raamattuohjelma Hetkisessä keskustellaan Raamatun lukemisesta ja tutustutaan raamattulähettiläisiin ja erilaisiin tapoihin viedä Raamatun sanomaa eteenpäin. Tässä jaksossa vieraana on juniorityön koordinaattori Iida Hovi, jonka kanssa keskustellaan Raamatun käytöstä lapsityössä. Toimittajana Anu Ylhäisi. Ohjelman on tuottanut Raamatunlukijain Liitto ja se on lähetetty aiemmin Radio Patmoksessa.
Neljä kertaa vuodessa ilmestyvän Hetkinen Raamatun lukemiseen -lehden voi tilata osoitteesta rll.fi/hetkinen
Kevätkaudella 2022 Raamattuohjelma Hetkisessä keskustellaan Raamatun lukemisesta ja tutustutaan raamattulähettiläisiin ja erilaisiin tapoihin viedä Raamatun sanomaa eteenpäin. Tässä jaksossa vieraana on nuorisotyönohjaaja Heli Orre, jonka kanssa keskustellaan Raamatun käytöstä nuorisotyössä. Toimittajana Anu Ylhäisi. Ohjelman on tuottanut Raamatunlukijain Liitto ja se on lähetetty aiemmin Radio Patmoksessa.
Neljä kertaa vuodessa ilmestyvän Hetkinen Raamatun lukemiseen -lehden voi tilata osoitteesta rll.fi/hetkinen
Kevätkaudella 2022 Raamattuohjelma Hetkisessä keskustellaan Raamatun lukemisesta ja tutustutaan raamattulähettiläisiin ja erilaisiin tapoihin viedä Raamatun sanomaa eteenpäin. Tässä jaksossa vieraana on raamattupiirityön konkari Ritva Mönkkönen, jonka kanssa keskustellaan siitä, mitä iloa on Raamatun lukemisesta yhdessä toisten kanssa. Toimittajana Anu Ylhäisi. Ohjelman on tuottanut Raamatunlukijain Liitto ja se on lähetetty aiemmin Radio Patmoksessa.
Neljä kertaa vuodessa ilmestyvän Hetkinen Raamatun lukemiseen -lehden voi tilata osoitteesta rll.fi/hetkinen
Kevätkaudella 2022 Raamattuohjelma Hetkisessä keskustellaan Raamatun lukemisesta ja tutustutaan raamattulähettiläisiin ja erilaisiin tapoihin viedä Raamatun sanomaa eteenpäin. Tässä jaksossa vieraina ovat Suomen Raamattuopiston peruskurssilla opiskelevat nuoret Julia Niiniharju ja Ville Puuri, jotka kertovat miten he lukevat Raamattua ja mitä se heille antaa. Toimittajana Anu Ylhäisi. Ohjelman on tuottanut Raamatunlukijain Liitto ja se on lähetetty aiemmin Radio Patmoksessa.
Neljä kertaa vuodessa ilmestyvän Hetkinen Raamatun lukemiseen -lehden voi tilata osoitteesta rll.fi/hetkinen
Kevätkaudella 2022 Raamattuohjelma Hetkisessä keskustellaan Raamatun lukemisesta ja tutustutaan raamattulähettiläisiin ja erilaisiin tapoihin viedä Raamatun sanomaa eteenpäin. Tässä jaksossa vieraana on eläkkeelle siirtyvä pastori ja lähetysteologi Jukka Norvanto, jonka kanssa keskustellaan siitä, miksi lukea Raamattua säännöllisesti. Toimittajana Anu Ylhäisi. Ohjelman on tuottanut Raamatunlukijain Liitto ja se on lähetetty aiemmin Radio Patmoksessa.
Neljä kertaa vuodessa ilmestyvän Hetkinen Raamatun lukemiseen -lehden voi tilata osoitteesta rll.fi/hetkinen
Raamattuohjelma Hetkisessä tutustutaan Raamatun kirjoihin ja raamatunlukuopas Hetkisen kirjoittajiin. Tässä jaksossa on puhelinhaastattelussa Raamatunlukijain Liiton pääsihteeri Kirsi Smeds, jonka kanssa keskustellaan siitä, miten Raamatun lukemisen voisi aloittaa. Toimittajana Anu Ylhäisi. Ohjelman on tuottanut Raamatunlukijain Liitto ja se on lähetetty aiemmin Radio Patmoksessa.
Neljä kertaa vuodessa ilmestyvän Hetkinen Raamatun lukemiseen -lehden voi tilata osoitteesta rll.fi/hetkinen
Raamattuohjelma Hetkisessä tutustutaan Raamatun kirjoihin ja raamatunlukuopas Hetkisen kirjoittajiin. Tässä jaksossa on puhelinhaastattelussa Raamatunlukijain Liiton pääsihteeri Kirsi Smeds, jonka kanssa keskustellaan siitä, miksi ja miten Raamattua kannattaa lukea. Toimittajana Anu Ylhäisi. Ohjelman on tuottanut Raamatunlukijain Liitto ja se on lähetetty aiemmin Radio Patmoksessa.
Neljä kertaa vuodessa ilmestyvän Hetkinen Raamatun lukemiseen -lehden voi tilata osoitteesta rll.fi/hetkinen
Raamattuohjelma Hetkisessä tutustutaan Raamatun kirjoihin ja raamatunlukuopas Hetkisen kirjoittajiin. Tässä jaksossa vieraana on rovasti Hannu Päivänsalo, jonka kanssa keskustellaan Johanneksen kirjeistä. Toimittajana Anu Ylhäisi. Ohjelman on tuottanut Raamatunlukijain Liitto ja se on lähetetty aiemmin Radio Patmoksessa.

Raamattuohjelma Hetkisessä tutustutaan Raamatun kirjoihin ja raamatunlukuopas Hetkisen kirjoittajiin. Tässä jaksossa vieraana on Medialähetys Sanansaattajien henkilöstöjohtaja, pastori Marko Pihlajamaa, jonka kanssa keskustellaan Malakian kirjasta. Toimittajana Anu Ylhäisi. Ohjelman on tuottanut Raamatunlukijain Liitto ja se on lähetetty aiemmin Radio Patmoksessa.

Raamattuohjelma Hetkisessä tutustutaan Raamatun kirjoihin ja raamatunlukuopas Hetkisen kirjoittajiin. Tässä jaksossa vieraana on Suomen Raamattuopiston metropolialueen johtaja, pastori Juha Vähäsarja, jonka kanssa keskustellaan Psalmeista ja siitä, miten voimme käyttää Psalmeja rukouselämämme tukena. Toimittajana Anu Ylhäisi. Ohjelman on tuottanut Raamatunlukijain Liitto ja se on lähetetty aiemmin Radio Patmoksessa.
Neljä kertaa vuodessa ilmestyvän Hetkinen Raamatun lukemiseen -lehden voi tilata osoitteesta rll.fi/hetkinen
Raamattuohjelma Hetkisessä tutustutaan Raamatun kirjoihin ja raamatunlukuopas Hetkisen kirjoittajiin. Tässä jaksossa vieraana on Suomen Raamattuopiston metropolialueen johtaja, pastori Juha Vähäsarja, jonka kanssa keskustellaan Psalmeista. Toimittajana Anu Ylhäisi. Ohjelman on tuottanut Raamatunlukijain Liitto ja se on lähetetty aiemmin Radio Patmoksessa.
Neljä kertaa vuodessa ilmestyvän Hetkinen Raamatun lukemiseen -lehden voi tilata osoitteesta rll.fi/hetkinen
Raamattuohjelma Hetkisessä tutustutaan Raamatun kirjoihin ja raamatunlukuopas Hetkisen kirjoittajiin. Tässä jaksossa on puhelinhaastattelussa rovasti Keijo Rainerma, jonka kanssa keskustellaan Ilmestyskirjasta. Toimittajana Anu Ylhäisi. Ohjelman on tuottanut Raamatunlukijain Liitto ja se on lähetetty aiemmin Radio Patmoksessa.