Jakso on tehty kaupallisessa yhteistyössä Myllymyksujen kanssa. Puhu Murun 5. kauden päätösjaksossa Muru ja Muru ottavat taas toisiaan sarvista kiinni ja puivat läpi parisuhdettaan, ruuhkavuosien myllerystään, työkumppanuuttaan ja mennyttä vuotta raa’an rehellisesti, mutta ennenkaikkea rakastavasti sekä armollisesti.
Marja tiedustelee mitkä ovat Matin tulevaisuuden haaveet ja löytyy sieltä muutakin kuin surffaus, kun vähän tuubia puristelee. Mutta mikä on Matin ja Marjan välinen liima ja miksi käki kukkuu, kun Marjalla on ovulaatio. Entäpä mikä on Matin suhtautuminen kuukautisiin ja miksi miehet eivät puhu niistä keskenään.
Jaksossa käydään myös läpi yhtä Parisuhde Bootcamp-verkkokurssin tehtävää ja molemmat huomaavat, että kummallakin on varaa parantaa kommunikaatiotaitojaan. Voisiko mököttämisen sijaan kertoa, että tarvitsee hetken rauhan? Ja miten voi koskettaa toista kesken riidan sovintoa hakien? Ja mikä ratkaisuksi, kun ei saa nukutuksi selvittämättömän riidan takia? Onko oikein kutsua “hallitus” koolle, vaikkapa sitten keskellä yötä?
Asioiden oppiminen ja ymmärtäminen ei tarkoita vielä, että niitä osaa soveltaa aina omassa elämässään. Murujen podjakson oppitunti taitaakin olla, että itselleen kannattaa olla armollinen. <3
*Huomio Murut! Saat Myllymuksujen kotimaiset, kemikaalittomat ja mun suosittelemat menkkapikkarit tilattua ilman postikuluja koodilla: kesämuru
Löydät menkkapikkarit osoitteesta:
www.myllymuksut.com
Tarjous voimassa 18.6.2023 saakka
*Puhu Muru Akatemian #lisää rakkautta -kesäkamppis on käynnissä nyt! -50% kaikista kursseista koodilla: kesämuru
Löydät huipputarjoukset osoitteessa puhumuru.shop
Tarjous voimassa 5.6-18.6.2023
All content for Puhu Muru is the property of Puhu Muru and is served directly from their servers
with no modification, redirects, or rehosting. The podcast is not affiliated with or endorsed by Podjoint in any way.
Jakso on tehty kaupallisessa yhteistyössä Myllymyksujen kanssa. Puhu Murun 5. kauden päätösjaksossa Muru ja Muru ottavat taas toisiaan sarvista kiinni ja puivat läpi parisuhdettaan, ruuhkavuosien myllerystään, työkumppanuuttaan ja mennyttä vuotta raa’an rehellisesti, mutta ennenkaikkea rakastavasti sekä armollisesti.
Marja tiedustelee mitkä ovat Matin tulevaisuuden haaveet ja löytyy sieltä muutakin kuin surffaus, kun vähän tuubia puristelee. Mutta mikä on Matin ja Marjan välinen liima ja miksi käki kukkuu, kun Marjalla on ovulaatio. Entäpä mikä on Matin suhtautuminen kuukautisiin ja miksi miehet eivät puhu niistä keskenään.
Jaksossa käydään myös läpi yhtä Parisuhde Bootcamp-verkkokurssin tehtävää ja molemmat huomaavat, että kummallakin on varaa parantaa kommunikaatiotaitojaan. Voisiko mököttämisen sijaan kertoa, että tarvitsee hetken rauhan? Ja miten voi koskettaa toista kesken riidan sovintoa hakien? Ja mikä ratkaisuksi, kun ei saa nukutuksi selvittämättömän riidan takia? Onko oikein kutsua “hallitus” koolle, vaikkapa sitten keskellä yötä?
Asioiden oppiminen ja ymmärtäminen ei tarkoita vielä, että niitä osaa soveltaa aina omassa elämässään. Murujen podjakson oppitunti taitaakin olla, että itselleen kannattaa olla armollinen. <3
*Huomio Murut! Saat Myllymuksujen kotimaiset, kemikaalittomat ja mun suosittelemat menkkapikkarit tilattua ilman postikuluja koodilla: kesämuru
Löydät menkkapikkarit osoitteesta:
www.myllymuksut.com
Tarjous voimassa 18.6.2023 saakka
*Puhu Muru Akatemian #lisää rakkautta -kesäkamppis on käynnissä nyt! -50% kaikista kursseista koodilla: kesämuru
Löydät huipputarjoukset osoitteessa puhumuru.shop
Tarjous voimassa 5.6-18.6.2023
Jaksossa vastaanotolle saapuu 46-vuotias Niina. Hän on parisuhteessa elävä heteronainen. Aiemmasta suhteesta hänellä on kolme lasta. Tämä ei ole ensimmäinen kerta terapiassa Niinalle, mutta nyt hän haluaa upota tutkimaan keski-ikäisen naisen nautintoa ja sitä, miksi nautinto oli niin kauan hukassa. Hän ajatteli pitkään, ettei ole seksuaalinen. Hän oli miellyttäjä ja mielessä jäyti riittämättömyys. Seksi oli suoritus vaikka sitä oli aina. Seksuaalikasvatusta hän ei ollut saanut. Onko ihme, ettei osannut kaivata sellaista, mistä ei tiennyt? Ennen seksuaalisuuden löytymistä Niina kärsi myös haluttomuudesta. Kolme vuotta sitten hän erosi. Sinkkuna hän antoi itselleen luvan olla itsekäs ja lopetti miellyttämisen. Niina tutustui itseensä ja seksuaalisuuteensa paremmin. Johan alkoi tapahtua! Oma nautinto on saanut nykyisessä suhteessa aivan uuden merkityksen.
HUOMIO SINKUT!!! Haluatko sinä tutustua itseesi paremmin ja ottaa selvää, mitä elämältä todella haluat? Ja lopettaa miellyttämisen? Jos vastasit kyllä, Sinkku Bootcamp -verkkokurssini on sinua varten. Voit myös napata Sinkku Bootcamp with Marja -paketin, missä pääset verkkokurssin lisäksi mukaan kolmeen zoomiin, suljettuun Facebook -ryhmään ja Puhu Muru tapahtumaan kesäkuussa.
Early bird -tarjoukset Sinkku Bootcamp 49e (norm.99) / Sinkku Bootcamp with Marja 59e (norm. 149e) ovat voimassa vielä 30.4.2023 saakka!
Lue lisää ja tuu messiin menemällä osoitteeseen: www.puhumuru.shop <3
Puhu Muru