
Suomen evankelis-luterilaisen kirkon jäsenmäärä on ollut jo vuosia laskussa. Vuoden 2023 lopussa kirkkoon kuului noin 63,5 % väestöstä. Jos kysytään, ketkä tällä hetkellä erityisen tietoisesti jättävät kirkon, niin eronneista selvästi suurin osa edustaa nuoria aikuisia, 20–39-vuotiaita.
Millenniaalien ja nuorten aikuisten kerrotaan olevan liikkuvin ryhmä kirkon jäsenistössä, mikä kertoo heidän suhteensa kirkkoon olevan hyvin erilainen kuin vanhemmilla ikäryhmillä. Mutta millainen, ja miksi nuoret aikuiset eivät enää tässä ajassa koe kirkkoa omakseen?
Vieraana on nuorten aikuisten kirkkosuhteeseen erikoistunut teologian ja politiikan tutkija Marjukka Laiho. Ohjelman toimittaa Mikko Kurenlahti.