
Annika Kartanon kanssa jaksossa keskustelemassa mukana työyhteisöjen hyvinvointivalmentaja Kirsi Roos. Hän työskentelee Liikkuva Suomi - yrityksessä, jonka toimisto sijaitsee Parkki Business Parkissa Hämeenlinnassa.
Alunperin media-alalle kouluttautunut Kirsi Roos on päätynyt liikunnan pariin ja työskennellyt sen parissa monipuolisesti myös yrittäjänä. Nyt Liikkuvalla Suomella hän auttaa asiantuntijoita lisäämään liikuntaa päiväänsä ja jaksamaan kokonaisvaltaisesti paremmin.
Kirsi on myös kokenut työuupumuksen ja kertoo omista jaksoistaan avoimesti. Hän oppi itsestään ja työmoraalistaan kyseisenä aikana paljon.
Entä miten yritys- ja asiantuntijayhteisö tukee yksilön hyvinvointia? Jaksossa Kirsi ja Annika keskustelevat miten pidetään myös (yhteisön avulla) mielenterveydestä huolta.
Podcast on äänitetty Parkki Business Parkin äänitys- ja kuvausstudiossa.