
Haastattelussamme Leena kertoo, kuinka hän löysi “Ihmeiden oppikurssin” äärelle. Leena kuvailee elämänhistoriaansa: lapsuuttaan, ensimmäistä avioliittoaan, työuraansa opettajana, sekä merkityksellistä maailmanympäryysmatkaansa.
Maailmanympäryysmatkan jälkeen Leena havahtui siihen, että hänelle tuotiin koko ajan vaikeuksia. “Silloin jo ymmärsin, et niil on oma merkitys jokaisella”, Leena toteaa. Leenalla oli ollut haasteita niin henkilökohtaisessa elämässään, maailmanmatkallaan, kuin opettajankin työn ympärillä. Leena halusi löytää jotakin sellaista, mikä selittäisi kaikkea koettua. Monien vaiheiden kautta Leenan elämään tuli Ihmeiden oppikurssi.
Ihmeiden oppikurssi on Leenan mukaan mielen muutoksen kurssi. Tekemällä kurssin harjoituksia alkaa nähdä itsensä, toiset ihmiset ja maailman eri tavalla. Ihme on se mielenmuutos, jota tämä kirja auttaa synnyttämään. Leena on lukenut Ihmeiden oppikurssia 15 vuoden ajan, ja nyt Leenalla alkaa olla sellainen tilanne, että hän ymmärtää kurssia jo syvällisellä tasolla. Nykyisin Leena kokeekin kutsumuksekseen välittää kurssin sisältöä myös toisille ihmisille, opettaja kun on.
Leena on viime aikoina työstänyt piirroksia, jotka havainnollistavat erittäin selkeästi sen, mitä Ihmeiden oppikurssi sisältää. Leenan mies on suorastaan ihmetellyt, että "Sä oot kahdeksankymppinen nainen ja piirrät näitä kuvia!". Leena on esitellyt piirroksiaan mm. Ultra-päivillä pitämässään luennossa. Nyt nämä piirrokset voit nähdä haastattelussamme, mutta myös erikseen nettisivulla: www.heraamisia.com. Voit klikata jokaista piirrosta erikseen samalla kun kuuntelet, kun Leena kertoo tarkemmin kuvien sisällöstä. Haastattelussamme kuvien selitykset alkavat 25 minuutin kohdalla. Tällaisia piirroksia et löydä muualta! Jo ne ovat itsessään Ihme.