Uusin sarja: Omaehtoisille musiikin esittämispaikoille ja niihin liittyville alakulttuureille on löytynyt 2000-luvun Helsingistä vain harvoin pysyviä tai aidosti omia tiloja. Omistautuneet ja innokkaat aktiivit ovat kuitenkin pystyneet aika ajoin luomaan paikkoja, joissa toiminta on määritelty itse ja musiikki on päässyt kukoistamaan omilla ehdoillaan. Mervi Vuorela, toimittaja ja yksi näyttelyn kuraattoreista, keskustelee podcast-sarjassa diy-alakulttuureihin liittyvistä teemoista ja ilmiöistä, jotka syventävät Tiloissa-näyttelyä. Podcast-sarjassa toimijat saavat puheenvuoron kertoa, miten omaehtoinen musiikki on voinut 2000-luvun Helsingissä. Tiloissa – Omaehtoisia musiikin paikkoja Helsingissä -näyttely Helsingin kaupunginmuseossa 13.11.2020–29.8.2021.

Poikkeustiloja ja kriisejä työssään pohtineet historioitsijat ovat keväällä 2020 kokeneet déjà vu -tunteen. Tuttuus nousee menneiden kriisiaikojen päiväkirjojen, kirjeiden ja sanomalehtien parissa vietetyistä kuukausista ja vuosista – niin paljon tuttuja ilmiöitä ja analogioita.
Avausjaksossa historiantutkijat Samu Nyström ja Oona Ilmolahti juttelevat Alku-baarin pöydässä podcast-sarjan ideasta ja pohtivat mitä tapahtuu, kun poikkeuksellisuus astuu kaupungin arkeen.
Tällä kertaa muun muassa askarrellaan hengityssuojaimia – tosin kaasunaamarin muodossa –, tutustutaan selluleipään ja pistäydytään Kolera-altaan reunalla.
Keskustelemassa Samu Nyström ja Oona Ilmolahti. Juonto: Sauli Seppälä. Äänitys ja tehosteet: Kimmo Karjunen.