”Ensimmäisenä päivänä Zermattin park managerin left hand istui siihen kissaan viereen, ja sanoi että tiesithän sie että tämä ei ole naisille tämä ala? Mie että hauska tavata, mie olen Sohvi… Ei ollu mikkään maailman lämpimin vastaanotto.”
Ann-Sofie Sandström on edennyt nuorena naisena Ounasvaaran ”hissitytöstä” Snowpark Laaxin Pro Linesta vastaavaksi parkkimestariksi. Ura ei ole ollut pelkkää ruusuilla tanssimista. Epäilijöitä, vähättelijöitä ja kateellisia on riittänyt.
Laaxissa Ann-Sofie pääsi näyttämään taitonsa, ja on ansainnut neuvokkuudellaan ja asenteellaan esimiesten luottamuksen, ja on päässyt kokeilemaan siipiään myös tapahtumien järjestämisessä Neverland-sessioiden muodossa.
Elämä Sveitsissä on karun alkukokemuksen jälkeen alkanut maistumaan Sohville erittäin hyvin. Kelien mukaan vapaalla voi harrastaa laskemista, rantaelämää tai lähteä ajelulle Harley-Davidsonilla.
Kiinnostavassa keskustelussa jutellaan Sohvin kanssa parkin rakentamisen lisäksi esimerkiksi kissakuskin arjesta, nuoren naisen kokemuksista miesvaltaisella alalla, tapahtumista, Suomen ja Euroopan eroista ja elämästä yleensä.
Ann-Sofie Sandström ja Arktiset Linjat – olkaa hyvät!
Cover photo by Sophie Köchert
All content for Arktiset Linjat podcast is the property of Arktiset Linjat and is served directly from their servers
with no modification, redirects, or rehosting. The podcast is not affiliated with or endorsed by Podjoint in any way.
”Ensimmäisenä päivänä Zermattin park managerin left hand istui siihen kissaan viereen, ja sanoi että tiesithän sie että tämä ei ole naisille tämä ala? Mie että hauska tavata, mie olen Sohvi… Ei ollu mikkään maailman lämpimin vastaanotto.”
Ann-Sofie Sandström on edennyt nuorena naisena Ounasvaaran ”hissitytöstä” Snowpark Laaxin Pro Linesta vastaavaksi parkkimestariksi. Ura ei ole ollut pelkkää ruusuilla tanssimista. Epäilijöitä, vähättelijöitä ja kateellisia on riittänyt.
Laaxissa Ann-Sofie pääsi näyttämään taitonsa, ja on ansainnut neuvokkuudellaan ja asenteellaan esimiesten luottamuksen, ja on päässyt kokeilemaan siipiään myös tapahtumien järjestämisessä Neverland-sessioiden muodossa.
Elämä Sveitsissä on karun alkukokemuksen jälkeen alkanut maistumaan Sohville erittäin hyvin. Kelien mukaan vapaalla voi harrastaa laskemista, rantaelämää tai lähteä ajelulle Harley-Davidsonilla.
Kiinnostavassa keskustelussa jutellaan Sohvin kanssa parkin rakentamisen lisäksi esimerkiksi kissakuskin arjesta, nuoren naisen kokemuksista miesvaltaisella alalla, tapahtumista, Suomen ja Euroopan eroista ja elämästä yleensä.
Ann-Sofie Sandström ja Arktiset Linjat – olkaa hyvät!
Cover photo by Sophie Köchert
”Mulla on yksi tavoite, ja se on se, että mä kuvaan sen parhaan mahdollisen videopartin minkä pystyn kuvaamaan.”
Kiril Rikkilä on monimutkaisten reilien mestari ja todellinen katulumilautailun spottimyyrä. Suurella sydämellä ja palolla laskemiseen suhtautuva sälli on kolunnut takapihoja ja teollisuuskyliä shottien perässä ympäri Suomen, mutta edelleen kotoisin tunnelma löytyy Iisalmesta, josta Kiril on kasvanut lumilautailijaksi muiden muassa Rinnekankaan veljeksiltä inspiraatiota imien.
Kirilin tinkimätön rakkaus lajiin on tarttuvaa kuunneltavaa. Mielipiteitä lumilautailusta löytyy, ja nuori mies ei arastele kertoa niitä. Töitä hyvän videopartin eteen Kiril on valmis tekemään oikein olan takaa – spotteja etsimällä, rakentamalla ja kesätreeneissä fysiikkaa rakentamalla – maksoi siitä joku jotain tai ei.
Vuokatin koulusta ulos lentäminen, 3000 euron kalansilmän haku Lontoosta, poliisiepisodi caravan-liikkeen katolla, shottien hilloaminen, lumilautamedian eilispäivä sekä nykypäivä ja omien valintojen periaatteet. Näistä, ja monista muista aiheista puhutaan Kirilin kanssa kaikessa rauhassa.
Episodin lopussa Kiril nostaa esiin erittäin tärkeän ja hienon pointin mielenterveyden ja siitä puhumisen puolesta.
Labyrinth Crewn laskuleffoista ja Melteristä tuttu Kiril paljastaa, että uusi projekti on käynnissä hyvän ystävän Eemeli Kyllösen kanssa. Siitä, ja monesta muusta syvemmin episodissa.
Kiril Rikkilä, rakkaat kuuntelijat, olkaa hyvät!
Arktiset Linjat podcast