”Ensimmäisenä päivänä Zermattin park managerin left hand istui siihen kissaan viereen, ja sanoi että tiesithän sie että tämä ei ole naisille tämä ala? Mie että hauska tavata, mie olen Sohvi… Ei ollu mikkään maailman lämpimin vastaanotto.”
Ann-Sofie Sandström on edennyt nuorena naisena Ounasvaaran ”hissitytöstä” Snowpark Laaxin Pro Linesta vastaavaksi parkkimestariksi. Ura ei ole ollut pelkkää ruusuilla tanssimista. Epäilijöitä, vähättelijöitä ja kateellisia on riittänyt.
Laaxissa Ann-Sofie pääsi näyttämään taitonsa, ja on ansainnut neuvokkuudellaan ja asenteellaan esimiesten luottamuksen, ja on päässyt kokeilemaan siipiään myös tapahtumien järjestämisessä Neverland-sessioiden muodossa.
Elämä Sveitsissä on karun alkukokemuksen jälkeen alkanut maistumaan Sohville erittäin hyvin. Kelien mukaan vapaalla voi harrastaa laskemista, rantaelämää tai lähteä ajelulle Harley-Davidsonilla.
Kiinnostavassa keskustelussa jutellaan Sohvin kanssa parkin rakentamisen lisäksi esimerkiksi kissakuskin arjesta, nuoren naisen kokemuksista miesvaltaisella alalla, tapahtumista, Suomen ja Euroopan eroista ja elämästä yleensä.
Ann-Sofie Sandström ja Arktiset Linjat – olkaa hyvät!
Cover photo by Sophie Köchert
All content for Arktiset Linjat podcast is the property of Arktiset Linjat and is served directly from their servers
with no modification, redirects, or rehosting. The podcast is not affiliated with or endorsed by Podjoint in any way.
”Ensimmäisenä päivänä Zermattin park managerin left hand istui siihen kissaan viereen, ja sanoi että tiesithän sie että tämä ei ole naisille tämä ala? Mie että hauska tavata, mie olen Sohvi… Ei ollu mikkään maailman lämpimin vastaanotto.”
Ann-Sofie Sandström on edennyt nuorena naisena Ounasvaaran ”hissitytöstä” Snowpark Laaxin Pro Linesta vastaavaksi parkkimestariksi. Ura ei ole ollut pelkkää ruusuilla tanssimista. Epäilijöitä, vähättelijöitä ja kateellisia on riittänyt.
Laaxissa Ann-Sofie pääsi näyttämään taitonsa, ja on ansainnut neuvokkuudellaan ja asenteellaan esimiesten luottamuksen, ja on päässyt kokeilemaan siipiään myös tapahtumien järjestämisessä Neverland-sessioiden muodossa.
Elämä Sveitsissä on karun alkukokemuksen jälkeen alkanut maistumaan Sohville erittäin hyvin. Kelien mukaan vapaalla voi harrastaa laskemista, rantaelämää tai lähteä ajelulle Harley-Davidsonilla.
Kiinnostavassa keskustelussa jutellaan Sohvin kanssa parkin rakentamisen lisäksi esimerkiksi kissakuskin arjesta, nuoren naisen kokemuksista miesvaltaisella alalla, tapahtumista, Suomen ja Euroopan eroista ja elämästä yleensä.
Ann-Sofie Sandström ja Arktiset Linjat – olkaa hyvät!
Cover photo by Sophie Köchert
”Aika paljon tässäkin lajissa hissun kissun mennään pois kun mitään ei tapahtunut, että oi vitsi mulla lähti tuolta tuollainen laatta vyörymään – ja se ei tee hyvää tälle lajille.”
Rehellistä ja raakaa puhetta. Sitä on valitettavan vähän tarjolla nykyajan promootioon keskittyvässä pikaisen sisällön kulttuurissa.
Arktiset Linjat podcastin kymmenes jakso sulkee ympyrän ensimmäisen tuotantokauden jälkeen, ja palaa ensimmäisessä jaksossa aloitettuun Autin Antin tarinaan. Nauhoituksen jälkeen molemmilla oli hieman jännittynyt olo; mitähän sitä tuli sanottua ja tuliko avauduttua hieman liian syvistä tunteista ja arastelua aiheuttavista aiheista? Se tunne kenties kertoi vain siitä, että nyt ollaan oikeiden asioiden äärellä.
Vain yksi ainoa kommentti kaipaa pientä jälkipuhetta, mutta sekin jätettiin nauhalle sellaisenaan. Jakson loppupuolella puhutaan virheiden tekemisestä ja virheiden käsittelemisestä – tai paremminkin käsittelemättömyydestä. Antti sanoo jakson keskustelussa, että hänen vaimonsa, häpeää tulevassa väitöskirjassaan tutkiva Ella Autti, saattaisi sanoa ilmiön liittyvän häpeän pelkoon. Jälkeenpäin Antti halusi täsmentää, että nopeasti heitetty tulkinta ei välttämättä ole oikein, vaan asiaan liittyy hyvin mahdollisesti muitakin tunteita.
Podcastin hienous on siinä, että se on oikea keskustelu, eikä käsikirjoitettu lausunto, joten kaikki ajatukset eivät tule 100% hiotusti ulos. Ja tämä on mahtava asia! Jakso jättää tietysti myös oven auki jatkokeskusteluun. Ehkäpä joskus tulevaisuudessa saamme Ellan vastineen aiheisiin?
Olisi hienoa saada mietteitä ja keskustelua näistä aiheista muiltakin. Kertokaa te, hyvät kuulijat, vaikka Instagramissa jos joitain ajatuksia herää?
Avioliitto, rauhattomuus, Arctic Lines -projekti ja yritys, vapaalasku Suomessa, splitboarding, päätöksenteko vuorilla, vanhat projektit, luopuminen, nykyiset kumppanuudet, ensimmäiset omat kuvausreissut Chilessä Laaman kanssa, työskentely Rami Hanafin kanssa, elämä, oppiminen parisuhteessa, vaikeiden tunteiden käsitteleminen, mentaaliset taidot, itsekkyys, epätäydellinen Protect Our Winters -lähettilyys ja eriävien mielipiteiden käsitteleminen. Tässä muutamia aiheita mistä podcastin aikana juteltiin.
Antti Autti osa 2, Arktiset Linjat episodi 10 – olkaa hyvät!
Jakso nauhoitettu syyskuussa 2021.
Arktiset Linjat podcast