Täytys kai olla tehokas, inspiroitunut ja kehittyä koko ajan. Mutta jos oma työ tai koko työelämäteatteri vaan tylsistyttää, ei huvita eikä innosta?

Boreoutista ja tylsistymisestä kyllä puhutaan tutkimuksissa, mutta harva kehtaa varsinkaan näinä aikoina puhua omasta tylsistymisestä ääneen – ehkä siksi, että se kuulostaa etuoikeutetulta valitukselta. Saako nykypäivänä edes sanoa ääneen, että duuni ei aina sytytä?

Tässä jaksossa puhumme suoraan siitä, mitä tapahtuu, kun työstä katoaa kipinä. Onko tylsistyminen merkki siitä, että pitäisi vaihtaa suuntaa, vai voisiko se olla jopa hyödyllistä? Entä miten erottaa hetkittäinen kyllästyminen siitä, että on oikeasti väärässä paikassa?